Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Tulimme lauantaina Kuusirantaan pian puolen päivän jälkeen. Avasin oven ja huomasin, että jotain oli vialla. Tuvassa tuntui kylmältä! Napsautin valokatkaisijaa. Ei mitään. Menin jääkaapille: pimeä ja hiljainen.

Sähköt olivat poikki.

Oli alettava täyttää tulisijoja: hellaa, takkaa ja saunanpesää, että saisi lämpöä tupaan. Mies kuskasi lisää puita sisätiloihin. Minä vahdin tulisijoja ja lisäilin pökköä pesään. Kun sain yhden täytettyä, niin kohta oli toisesta paikasta puut palaneet.

Viileys viittasi pidempiaikaiseen katkokseen, joten todennäköisesti sähköyhtiö oli jo huomioinut sen. Ehkä korjauspartio oli jo löytänyt paikalle ja ryhtynyt korjaamaan linjaa, sitä emme tienneet. Parin tunnin päästä mietin, palaisimmeko takaisin sivistyksen pariin vai pysyttelemmekö pimeässä, tai ainakin hämyisessä, viilenevässä ja vedettömässä mökissä sunnuntaihin asti.

Hain kynttilöitä esille valaistuksen lisäämiseksi. Öljylamppujen säiliöt mies olikin jo täyttänyt edellisenä viikonloppuna, kun sähkövalot vilkkuivat. Varoitukseksi, kai.

Elämässä ennen vanhaan päivät täyttyivät pakollisista askareista. Pirtin lämmittäminen vei varmasti ison osan talvipäivästä. Muut välttämättömät kotityöt veivät lopun ajan. Silloin ei tarvinnut miettiä ajankäyttöä, kun elämälle tärkeät velvollisuudet veivät kaiken huomion.

Ilta hämärtyi ja pimeni. Luin lehteä öljylampun ja kynttilöiden valossa. Luettavaa riittäisi vaikka koko illaksi, jos silmät kestäisivät, mutta virkkaaminen pitäisi unohtaa. Mitä ihmiset ennen vanhaan tekivät vuoden pimeimpään aikaan, kun valoisaa aikaa oli niin vähän? Oliko silloin kaamosmasennusta?

Hiljaisuus valloitti talon ja aloin kaivata ääntä. Vaikka tiesin niin silti tarkistin, että radiossa ei ollut pattereita. Illan pimeydessä olisi mukava kuunnella sitä. Ehdotin miehelle pattereiden hakua kylältä. Mies, mieluiten aina liikkeellä, lähti mielellään.

Menin tekemään voileipää pimeään keittiöön. Vein pienen öljylampun työpöydälle.

Leipä oli keittiössä, mutta leikkeleet ulkoeteisessä. Huomasin, että ilman sähköä elämä on varsin verkkaista, kun jokainen teko pitää suunnitella ensin. Kuvittelin pitkää iltaa, joka oli tulossa. Hämärässä ei enää jaksaisi lukea. Sauna olisi lämmin, mutta koska vettä ei ollut, saunominen pitäisi jättää väliin. Vessassa käynnit pitäisi miettiä uusiksi.

Istuskelin hiljaisen talon hämärässä. Yhtäkkiä kuului pikainen kova hälytysääni ja sydän hyppäsi kurkkuun säikähdyksestä. Sitten alkoi kuulua piippausta ulkoeteisestä. Huomasin ikkunasta, että liiketunnistuksesta syttyvät valot olivat syttyneet pihatien varrella.

Soitin miehelle. “Sähkökaappi piippaa!”, sanoin eikä mies käsittänyt, mitä puhuin. Katsoin tilannetta tarkemmin ja ilmenikin, että murtohälytysjärjestelmä piippaili. Ehkä se protestoi sähkökatkosta vastaan. Se oli toiminut normaalisti koko ajan, sillä automaattinen akulla toimiva varajärjestelmä pitää sitä yllä ainakin kaksi vuorokautta ilman sähköä.

Vihdoin älysin näpsäyttää katkaisijaa ja valot syttyivät.

Jätin voileivän syönnin siihen ja menin vessaan. On sentään kiva, kun on sähköt!

With this post I participate in worldwide Blog Action Day 2009: Climate Change. It’s written in finnish.

—-

Olen tiedostanut ilmastonmuutoksen olemassaolon. Olen vähitellen muuttanut käyttäytymistäni pienentääkseni omalta osaltani haittoja. Mutta voiko ilmastonmuutoksesta puhua tuntematta itseään surkeaksi petturiksi?

Ehkä siinä tapauksessa, jos kieltäytyy näkemästä ristiriitaa ilmastonmuutoksen ja oman käyttäytymisensä välillä.

Ensimmäisen kerran pohdin tuota kysymystä, kun ehkä parisen vuotta sitten radiossa haastateltiin europarlamentin edustajaa Satu Hassia. Europarlamentissa oli vastikään käsitelty päästöjen vähentämistä, ja Hassilta toivottiin lisätietoa asiasta. Toimittaja kysyi myös Hassin suhtautumisesta omaan säännölliseen lentämiseensä Brysselin ja Helsingin välillä. Hassi selitti, että hän maksaa joka kerta lentäessään erillisen ylimääräisen maksun, jolla kompensoi päästöhaittoja. En täysin ymmärtänyt vastausta, eikä ymmärtänyt ilmeisesti toimittajakaan, koska kysyi samaa asiaa vielä uudelleen. Ja Hassi vastasi samoin uudelleen, joskin nyt vähän ärtyneen oloisena.

Vastaus hämmensi minua, sillä kuulin tuollaisesta maksusta silloin ensimmäistä kertaa. Millä tavalla ylimääräinen lentomaksu vaikuttaa ilmastonmuutokseen? Jos käyttää siirtymiseen lentokonetta, mutta maksaa vapaaehtoisen maksun, niin vähentääkö se lentämisen hiilidioksidipäästöjä? Mistä voi tietää, millaiseen käyttöön maksut oikeasti menevät? Halusiko Hassi vastauksellaan peitellä ristiriitaa oman aatteensa ja toimintansa välillä?

Kun asiaan tutustuu täällä, käy ilmi, että “maksu tukee kestävän kehityksen arvojen mukaista yleishyödyllistä kohdetta, joka suoraan ja välillisesti auttaa saavuttamaan päästövähennyksiä”. Eli siis oman lentämisensä aiheuttamien päästöjen vastineeksi rahoitetaan päästöjä vähentäviä hankkeita jossain muualla. Löysää kukkaroasi ja lennä hyvillä mielin! Pikku tuellasi ongelmaa hoidellaan suoraan tai välillisesti toisaalla!

Lentomaksu tuntuu väliaikaiselta idealta, joka kehiteltiin kun muitakaan ideoita ei ollut. Mieleen tulee hölmöläiset, jotka pidensivät peittoa leikkaamalla kaistaleen yläpäästä ja ompelemalla sen toiseen päähän, ettei jalkoja palelisi.

Maksu on myös tekopyhyyttä, jos sen myötä ihmiset sulkevat silmänsä lentämisen aiheuttamilta ilmasto-ongelmilta. Tällainen rahankeruu, joka ei tunnu kukkarossa, saattaa jopa vähentää ilmastonmuutoksen ongelmien pohdintaa ja käsittelyä, ja kääntyä itseään vastaan.

Ilmastonmuutos on niin suuri asia, että sen edessä ei voi olla kaikkitietävä ja täydellinen. Sitä ei tarvitse ymmärtää kokonaisuudessaan, kun voi jo olla jotain mieltä. Sen olen oppinut, että kun liikutaan paikasta toiseen, lentäminen on pahin synti kaikista. Silti joskus lennän ja poden huonoa omatuntoa siitä. Ja vaikka maksan ilmastonmuutoseuron, en puolustele sillä kompensoivani omaa osuuttani.

Sen sijaan yritän vieläkin muuttaa käyttäytymistäni.

Earth Hour on WWF:n organisoima maailman suurin ilmastotapahtuma, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellonaikaan.

Tapahtuma järjestetään lauantaina 28.3.2009 klo 20.30-21.30.

Earth Hour on ennen kaikkea viestintäkampanja, ei energiansäästökampanja. Valojen sammuttaminen symboloi yhteistä huolta ilmastonmuutoksen kiihtymisestä.

Suomessa tapahtumaan on tässä vaiheessa ilmoittautunut yli 50 kuntaa ja lähes 200 organisaatiota. Osallistujat valitsevat jonkin sopivan kohteen, joista ne sammuttavat turhat valot tapahtumatunnin ajaksi.

Yritykset ja yhteisöt voivat osallistua eri tavoin. Hauskalta kuulostaa uintitapahtuma kynttilän valossa Heinolan uimahallissa Laura Voutilaisen säestäessä akustisesti taustalla. Tai Rautjärvellä makkaran paistaminen laavulla ulkotulien valossa, oma lyhty mukana tuomassa lisävaloa.

Aika jännältä kuulostaa myös Ruotsin Arlan idea mainostaa Earth Houria muuttamalla maitotölkkinsä mustiksi tapahtumaa edeltävien viikkojen ajaksi. Haluaisinpa nähdä sellaisen tölkin!

Minäkin kävin ilmoittautumassa mukaan (ähelsin myös kauhealla vaivalla kuvalinkin tuonne oikealle, huh, meinasi hermo mennä, kun en meinannut osata). Nyt onkin vuorossa miettiä jotain erityisen mukavaa tuolle maaliskuun viimeisen lauantain iltatunnille, jolloin sähkövalojen sijaan Kuusirannassa palavat öljylamput ja kynttilät.

Vai istunko kuten yleensäkin lauantai-iltaisin takan ääressä, punaviinilasin parissa miehen kanssa keskustellen?

On hauskaa, kun voi mukavalla tavalla osoittaa huolta ilmastonmuutoksesta! Olen todella sitä mieltä, että isojen ja vaikeidenkin asioiden parissa voi joskus olla mukana ilolla ja ottaa rennosti. Ryppyotsaisuutta on maailmassa ihan riittävästi.

Tulisitko sinäkin mukaan?

”Vesi vanhin voitehista”, sanoo vanha kansa. Mitä se tarkoittaa?

Olen potenut flunssaa viikon ajan, ja siitä kolme päivää kuumeessa. Koin kouriintuntuvasti, miten tärkeää oli saada vettä, joten ainakin kuumeisen ihmisen vesi voitelee.

Tuolla aikaisemmassa kirjoituksessani muistelin sateista kesää vähän apein mielin. Mutta jos asettaisi Suomen olosuhteet laajempiin yhteyksiin, niin on pakko todeta, että meillä on asiat hyvin, sillä meillä on vettä.

Potiessani hörpin hanasta tulevaa Päijänteen vettä runsaasti aivan raakana. Välillä join viime syksynä höyryttämääni mustaherukkamehua, vedellä laimennettuna tietenkin. Yhteen lasilliseen tarvitsin yhden lasillisen vettä.

Pullotettuja juomia en kaivannut, joskin nekin ovat 99 prosenttisesti vettä. Juomateollisuus onkin iso vesivarojen käyttäjä. Esimerkiksi yhden appelsiinimehulasillisen valmistukseen tarvitaan 170 litraa vettä!

Tuoreessa Vihreässä Langassa oli asiaa vedestä. Sen mukaan keskiverto pohjoisamerikkalainen kuluttaa vettä 600 litraa päivässä, eurooppalainen 235 litraa päivässä, suomalainen 155 litraa ja keskiverto afrikkalainen 70 litraa päivässä. Ymmärrän, että Afrikassa vettä ei kerta kaikkiaan ole samassa määrin kuin muualla, mutta mistä muut erot johtuvat? Tuhlauksesta ainakin osittain.

Luulisin, että meillä on eniten päivitelty sitä, että juomavedellä huuhdotaan vessaa. Suomessa siihen kuluu keskimäärin 35 litraa vettä päivittäin. Omasta vesikaivosta riippuvaiset kotitaloudet ovat jo aikapäiviä sitten kehitelleet säästökeinoja. Vanha kikka on se, että laittaa vedellä täytetyn pullon vessan vesisäiliöön, jolloin se säästää jokaisella huuhtelukerralla syrjäyttämänsä määrän vettä.

Myös teknologioita yhdistelemällä voidaan kehitellä keinoja veden säästämiseksi. Kerrassaan fiksulta innovaatiolta kuulostaa vettä säästävän pesukoneen ja vessan yhdistelmä. Siinä pesukoneen huuhteluvedet kerääntyvät säiliöön, josta ne käytetään vessan huuhteluun.

Vettä tarvitaan kaikkien tuotteiden valmistamisessa. On vaikea käsittää, että niinkin kuivan artikkelin kuin A4-paperiarkin tekemiseen tarvitaan 10 litraa vettä.

Euroopassa vettä kuluttaa eniten maatalous, mistä johtuu, että globaalinen vesiongelma koskettaa myös Suomea. Suurin osa meille tuoduista kasviksista ja hedelmistä tuodaan näet Etelä-Euroopasta, jossa kärsitään kesäisin kovasta kuivuudesta.

Kuluttajan on vaikea hahmottaa, mikä on ekologisinta kasvisten ja hedelmien hankinnassa. Itse ostan lähes aina kotimaista, jos sitä on tarjolla. Olen ajatellut, että kun ostan kotimaista, niin kuljetusten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät (parasta tietysti olisi, jos voisi marssia lähituottajan luo ostoksille…).

Sitten mietin, että kotimaisten talviajan kurkkujen kypsyttäminen vie energiaa, mutta espanjalaiset kurkut puolestaan kuluttavat niukkoja vesivaroja. Kumpi on pienempi paha, kun tuoreita vihanneksia pitäisi kuitenkin syödä? En tiedä. Riittäisikö se, että tekee parhaansa?

Hiilijalanjäljestä olen kuullut jo aiemmin. Nyt sain tietää vesijalanjäljestä. Sillä tarkoitetaan vesimäärää, joka kuluu tuotteen valmistukseen. Suurin osa muodostuu raaka-aineiden viljelystä. Niinpä vaikka Suomi on yksi maailman vesirikkaimmista valtioista, lähes puolet kuluttamastamme vedestä on ulkomaista.

Vesijalanjälkeen voi käydä tutustumassa osoitteessa

http://akva.tky.fi/vesijalanjalki/johdanto.html.