Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Numerokuvahaasteena ‘Trio‘

Teimme retken keskustaan Vellisen kanssa. Jaa minne - tietenkin Stockan jouluikkunalle! Oli riemastuttavaa nähdä niin aidosti iloinen ilme pienellä ihmisellä. Sellaista silmien säihkettä ja vilpitöntä, koko naaman valaisevaa hymyä ei ole muilla kuin pikku naperoilla, jotka ensimmäistä kertaa näkevät jotain yllättävän ihanaa.

Ikkunan edustalle on rakennettu silta, joka oli mitoitettu pikkuisille. Siinä heillä oli aitiopaikka katsella monenlaisia ihmeitä. Aleksilla kiiruhtavat aikuiset eivät pääse tönimään pieniä, kun nämä seisovat sillalla, kaiteen takana.

Ikkuna olisi varsin hyvin riittänyt retken aiheeksi, mutta menimme vielä katsomaan, millaista oli Tuomaan markkinoilla Espan puistossa.

Markkina-alue ulottui Teatteriesplanadilta Kappelille asti. Tällaisia punamultakojuja oli 140 molemmin puolin hiekkakäytävää, joten katseltavaa riitti. Onneksi napero viihtyi melko hyvin rattaissa.

Paikalla oli myös nuori seppä. Tuossa hommassa pysyy ehkä lämpimänä viileämmässäkin säässä.

Kappelin läheisyydessä oli varsinaiset ruokakojut. Siellä Vellinen pääsi pois rattaista ja meni uteliaana katsomaan muikkukojua. Täti, joka paisteli niitä, pisti yhden muikun lapsen suuhun. Ja sehän olikin hyvää! Vellinen ihastui niin, että meni useampaan kertaan hakemaan lisää ja täti antoi joka kerta muikun. Paikalla oli japanilaisia turisteja, joilla oli lystiä seuratessaan tilannetta.

Ihastelimme vielä Aleksin jouluvaloja, jotka ovat vuodesta toiseen yhtä ihanat. Vellinen ihasteli myös raitiovaunuja. Sen jälkeen lähdimme junalla kotiin, mikä sekin oli mieluinen ohjelmanumero. Tällaisia retkiä pitää tehdä useamminkin!

Tällä kertaa värikollaasihaaste on Välimeren sininen.  Se houkutti osallistumaan, koska sattumoisin olin jo tehnyt sellaisen kollaasin. Alkukesän Portugalin matkalla nimittäin kameran eteen osui useita sinisiä kohteita, joita sitten kotona asettelin yhteen.

Portugalissa on paljon kaakelitaidetta. Sitä esiintyi paitsi sisätiloissa, esimerkiksi ravintoloissa, myös ulkona talojen seinillä ja katujen varrelle asetetuissa erillisissä tasoissa.

Kalliot ovat maailman laidalla, Cabo São Vicentessä. Siellä ihmiset aikanaan seisoivat ja katsoivat kaukaisuuteen uskoen, että maailma loppui siihen.  Ensimmäiset löytöretkeilijät kuitenkin purjehtivat samoilta seuduilta aikanaan etsimään uutta maata.

Muut kuvat ovat Albufeirasta ja Farosta.

Lisää värikollaaseja löytyy Inkivääriltä.

Ystävälläni oli menossa odotuksen varallaolopäivät. Hänen tyttärensä toisen lapsen olisi pitänyt jo syntyä ja ystäväni päivysti vanhemman lapsen hoitotehtävää. Kuten tiedämme odottavan aika pitkä. Niinpä sitä keventääkseni ehdotin, että viettäisimme kepeän kotiseutupäivän Vantaan Tikkurilassa.

Lähdimme asemalta kohti Keravanjokea joka on Vantaanjoen pisin, 65 km pitkä, sivuhaara. Vantaanjoen vesistöalue ulottuu 14 kunnan alueelle, jossa asuu yhteensä yli miljoona ihmistä. Keravanjoki on Tikkurilasta lähtien Helsingin ja Vantaan rajajoki, kunnes se kaupunkien rajalla Tammistossa yhtyy Vantaanjokeen.

Muutamaa kilometriä aikaisemmin se halkoo Tikkurilan.

Keravanjoen vesi näyttää epäilyttävän väriseltä, mutta vedenlaatu on parantunut 80-luvun tilanteesta. Ulkonäöltään vesi on luontaisesti sameaa, sillä suurimmaksi osaksi joki virtaa Keravan alueella savimaiden halki.

Keravanjoen 20:sta koskesta Tikkurilankoski on pohjoisesta lähtien toiseksi viimeinen.

Vesistön koskissa on aikoinaan toiminut ruukkeja ja myllyjä. Me poikkesimme Veinin myllylle syömään vastapaistettuja donitseja. Palanpainikkeeksi otimme - jaa, jääkööt se salaisuudeksi, olihan seuralaisellani sentään menossa odotusajan päivystys.

Kulttuurihistorialliselta vesistöalueelta on vain kivenheiton matka Tiedekeskus Heurekaan.

Ulkoseinällä oleva Heurekan symboli, Anssi Asunnan teos “Neljä kuutiota”, näkyy jo kaukaa. Vaikka olen nähnyt tämän optisen illuusion monta kertaa, niin aina se yllättää.

Heurekan piha-alueella on pysyvä kivipuisto, jossa on Suomen kallioperän tyypillisiä ja epätyypillisiä kiviä. Tässä ihmeellistä pallograniittia.

Tikkurilan maalitehtaan naapurissa on kotiseututalo Påkas, jossa muutama vuosi sitten järjestin miehen 50-vuotispäivät. Historiasta kiinnostuneen kannattaa käväistä Påkaksen sivuilla tutustumassa seikkaperäiseen koosteeseen Kuninkaala-Fastbölen kylän historiasta, joka ulottuu ainakin 1500-luvulle.

Kylässä on myös Konungsin kartano, mutta meidän retkikohteemme oli kuitenkin Gjutars, eli nykyisin Taiteilijatalo Gjutars. Siellä oli Vantaan Taiteilijaseuran kesänäyttely, jonka kävimme katsastamassa.

Myöhemmin kuljeskelimme vielä ostoksilla ja kävimme syömässä. Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut kotikutoinen turistipäivä!

Kokonaiseen viikkoon en ehtinyt ahkeroimaan puutarhassa, sillä Kuusirannassa oli muuta puuhaa. Luonani oli näet pikku vierailija, joka oli hyvin kiinnostunut monista asioista. Kohteliaana emäntänä annoin hänelle kaiken huomioni, esittelin paikkoja ja pidin muutenkin seuraa, joten puutarhatyöt saivat jäädä toistaiseksi.

Vierailijani halusi ruokkia kaloja (tosin hän söi itse osan kaloille tarkoitetuista leipäpaloista ja helpotti sillä tavoin ruokintaurakkaa) ja samalla huljutella vettä käsin ja jaloin. Hän halusi myös heitellä suuren määrän kiviä veteen. Siinä hommassa vieraani asetti itselleen jatkuvasti kunnianhimoisempia tavoitteita valitsemalla mahdollisimman suuria kiviä heiteltäviksi. Hän on ilmeisesti synnynnäinen heittäjä, sillä kivet molskahtivat vettä roiskuen upeasti pinnan alle.

Heinät ja apilankukat vaativat repimistä ja myös ruusunlehdet houkuttelivat nyppimiseen. Alueen laajempi kartoittaminen tapahtui kesäisen heleänvihreissä rattaissa, joissa pyöri vierailijaa varten jatkuva selostus: “Tuolla on kaivo ja sen päällä loistaa kiiltävä ämpäri. Tässä on kuusi ja sitä voi koskettaa, mutta kannattaa varoa, etteivät neulaset pistä. Tuossa on kivikasa, jossa on paljon isoja kiviä.” Tuulimyllylle saavuttaessa vieraani pääsi antamaan sen siiville vauhtia. Sitä hän tekikin sitten ahkerasti, ja asianmukaisesti myös ihaili siipien pyörimistä.

Sisätiloissakin oli paljon tekemistä. Vieraani halusi tutustua tarkasti jokaiseen näkyvillä olevaan esineeseen ja myös kaappien saloihin. Kartoitus oli perinpohjaista ja kaikki tavarat otettiin esille arvioitaviksi. Kiinnostavimmiksi sisustuselementeiksi paljastuivat lopulta erilaiset valaisimet, joita saattoi sytyttää ja sammuttaa, seinäkello, joka sanoi tik-tak sekä takkaan muuratut kivet, joita oli mielenkiintoista tunnustella. Myös kylpypaikka sai vieraaltani täyden hyväksynnän.

Kun Kuusirannan maisemat olivat tulleet tutuiksi, lähdimme kylille. Autoista kiinnostunut vieraani asettui ensin itse kuljettajan paikalle, mutta siirtyi silti mielellään varta vasten hänelle varattuun mukavaan istuimeen takapenkille.

Kylällä suunnistimme sillan poikki jäätelökioskille ja kanavalle, jossa katselimme ohi lipuvia veneitä. Sieltä jatkoimme paikalliseen leikkipuistoon, jossa oli monia mielenkiintoisia rakennelmia. Keinut testattiin ja ne saivat hyväksynnän.

Vieraani erityisen mielenkiinnon kohteena oli paikallinen ulkoilmanäyttämö, jonne hän suunnisti määrätietoisesti. Hän kiipesi ponnistellen korkeat portaat ylös ja se kannatti, sillä näyttämön korkeimmalta kohdalta oli hienot näkymät alas katsomoon.

Illalla grillasimme. Meillä oli vieraani kanssa pieniä erimielisyyksiä tässä asiassa, sillä omatoimisena hän olisi mielellään hoitanut grillauksen itse. Päättäväisesti kuitenkin totesin, että hän voi grillata joku toinen kerta, nyt hän saa istua valmiiseen pöytään ja äitinsä hoitaa grillauksen. Lopulta hän suostui odottelemaan grillin tuotoksia sisätiloissa seurassani, autoleikkien parissa.

Yöt nukuimme hyvin ja aamulla aloitimme kesäiset puuhailut uudelleen.

Oli siis ihastuttavat kesävieraat Kuusirannassa! Toivottavasti tulevat pian uudelleen!

Terveiset keväisestä Portugalista, jossa oli vastassa aivan mieletön kukkaloisto!

Jacarandat kukkivat parhaillaan. Siniset puut häikäisivät puistoissa, joissa saattoi astella pudonneiden sinisten terälehtien päällä.

Keväinen Portugalin pyrähdys oli hieno alku kesälle.

Hienoa oli myös palata sireeninkukkien Suomeen.

Mukavaa kesäkuun alkua kaikille!

Olin tänään miniäkokelaani kanssa kiertelemässä Helsingin messukeskuksen kevätmessuilla. Viiden messun yhteisenä nimikkeenä on Tunnista kevään merkit.

Suurimman osan ajasta pyörimme Kevätpuutarhaosastolla, sillä se kiinnosti meitä kumpaakin eniten. Miniäkokelaani näet opiskelee alalla - aika hieno juttu Kuusirannan anopille!

Hallin keskelle oli rakennettu yleiskoristelualue, jonka teemana oli puutarhan muodot ja värit. Alueelle oli aseteltu muun muassa 37 000 tulppaania!

Tulppaani ‘Blumex’ ei ehkä ollut ihan siitä kauneimmasta päästä…

Huiskulan osastolla oli kepeän ilmavaa ja korostetun keväistä.

Täältä löytyi myös ruusuja.

Päättömässä enkelissä oli dramatiikkaa, mikä vangitsi katseen.

Hyvää viikonloppua! Muistakaa sammuttaa valot!