Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Jo pari viikkoa ilahdutti soma kukkakimppu silmiäni heti aamusta. Kukkien värit säilyivät maljakossa päiväkausia kirkkaina ja ne kai jättivät päähäni pysyvän muistijäljen. Nimittäin, menin pitkästä aikaa kutomaan poppanaa ja kun tulin kotiin sen kanssa tajusin, että sen värit toistivat lähes täydellisesti pöydällä olevan kimpun värejä!

Kimppu on pöydällä edelleen, nyt jo vähän nuupahtaneena, mikä on ymmärrettävää reilun kolmen viikon jälkeen. Tämän kestävän kimpun sain tyttäreltä (keneltäpä muulta) yhtenä tiettynä sydäntalven päivänä. Viime vuonna vastaavana päivänä saamani kimpun esittelin aikaisemmin täällä.

—

Kuusirannassa kasasin vanhoja, vajaita siemenpusseja yhteen kasaan, jotta näkisin tilanteen. Niitä löytyi sieltä täältä enemmän kuin odotin ja totesin miehelle, että olisi ehkä fiksumpaa, jos ne olisivat kaikki samassa paikassa jossain laatikossa. Saman tien mies lähti hakemaan puista viinipullolaatikkoa, jonne ryhdyin sovittelemaan pussukoita.

Tiesittekö muuten, että siemenpussi on saman levyinen kuin viinipullo? Näin on.

Yhdessä suunnittelimme laatikkoa uuteen uskoon ja hän ryhtyi nakertamaan sitä. Tästä versiosta puuttuu vielä kansi. Kuvaan sen tänne vielä sitten, kun mies luovuttaa sen minulle maalausta varten ja kun olen työni tehnyt.

Koska pusseja tuntui olevan riittämiin, ajattelin, että tänä keväänä ei siemeniä tarvitse juurikaan ostella. Vain pakolliset kasvimaalle tulevat ja piiankieli.

Kasvimaalla ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa iisoppia. Koska sitä oli tarjolla Isoäidin kasveissa, mietin että eihän kukaan yhtä pussia tilaa, joten tilasin saman tien muutaman muun. Mutta vain muutaman! Ja kaupasta ostin vain yhtä unikkoa…

Tästä se lähtee ja näillä mennään!

Värikollaasihaasteena on tällä kertaa punainen ja musta.

Punainen ja musta on väriyhdistelmänä suorastaan hirmuinen! Melkein tekee häijyä, kun tuota katsoo. Siitä saan kuitenkin tekosyyn laittaa vastapainoksi tähän sen kimpun, josta nuo kuvat on otettu. Silloin kimppu oli mustalla lasipöydällä.

Kimppu on tyttäreni kukka kukalta valitsema. Rohkea, räiskyvä ja iloinen värivalikoima kuvastaa hänen persoonallisuuttaan. Ihanaa, kun löytyi sopiva kohta julkaista se täällä!

Teimme retken keskustaan Vellisen kanssa. Jaa minne - tietenkin Stockan jouluikkunalle! Oli riemastuttavaa nähdä niin aidosti iloinen ilme pienellä ihmisellä. Sellaista silmien säihkettä ja vilpitöntä, koko naaman valaisevaa hymyä ei ole muilla kuin pikku naperoilla, jotka ensimmäistä kertaa näkevät jotain yllättävän ihanaa.

Ikkunan edustalle on rakennettu silta, joka oli mitoitettu pikkuisille. Siinä heillä oli aitiopaikka katsella monenlaisia ihmeitä. Aleksilla kiiruhtavat aikuiset eivät pääse tönimään pieniä, kun nämä seisovat sillalla, kaiteen takana.

Ikkuna olisi varsin hyvin riittänyt retken aiheeksi, mutta menimme vielä katsomaan, millaista oli Tuomaan markkinoilla Espan puistossa.

Markkina-alue ulottui Teatteriesplanadilta Kappelille asti. Tällaisia punamultakojuja oli 140 molemmin puolin hiekkakäytävää, joten katseltavaa riitti. Onneksi napero viihtyi melko hyvin rattaissa.

Paikalla oli myös nuori seppä. Tuossa hommassa pysyy ehkä lämpimänä viileämmässäkin säässä.

Kappelin läheisyydessä oli varsinaiset ruokakojut. Siellä Vellinen pääsi pois rattaista ja meni uteliaana katsomaan muikkukojua. Täti, joka paisteli niitä, pisti yhden muikun lapsen suuhun. Ja sehän olikin hyvää! Vellinen ihastui niin, että meni useampaan kertaan hakemaan lisää ja täti antoi joka kerta muikun. Paikalla oli japanilaisia turisteja, joilla oli lystiä seuratessaan tilannetta.

Ihastelimme vielä Aleksin jouluvaloja, jotka ovat vuodesta toiseen yhtä ihanat. Vellinen ihasteli myös raitiovaunuja. Sen jälkeen lähdimme junalla kotiin, mikä sekin oli mieluinen ohjelmanumero. Tällaisia retkiä pitää tehdä useamminkin!

Ajatus tämän kuvan julkaisemisesta tuli heti, kun ensimmäinen mustavalkokuvahaaste tuli. Aina, kun katselen kuvaa, se ilahduttaa yhtä paljon. Ulkokuvana se sopii mainiosti metsäpuutarhan blogiin.

Kuva on vuodelta 1928. On kaunis kesäpäivä ja aurinko loimottaa etelästä pohjoisen havupuille. Männyn alla ruohikossa istuu onnellinen perhe: nauravien vanhempien sylissä on kaksoset, poika ja tyttö, ja vierellä istuva isoveli katselee heitä unohtaen jopa kuvaajan.

Asetelma on mielestäni toisaalta hauska toisaalta hellyttävä: perhe on asettunut hienosti kuvan keskelle; oikealla puolella puuta ei ole mitään, mutta vasemmalla on pinnatuoli. Liekö ollut nuoren perheen arvokkain huonekalu, kun on peräti kuvaan päässyt?

Huomasin muuten juuri, että kuvaajan varjo näkyy etualalla. Liekö hänellä lierihattu päässä? Ainakin siltä vähän vaikuttaa.

Kuva on mummini jäämistöstä. Hänellä on sylissään isäni. Isoisän sylissä on isäni kaksoissisko.

Isoveli kaatui 19-vuotiaana sodassa.

Tänä viikonloppuna pysyttelin kotona, kun oli hyvä syy. Nimittäin Vellinen tuli viikonlopuksi yökylään, kun vanhempiensa piti päästä pikkujouluilemaan.

Mikäpä sen mukavampaa kuin touhuta kotona, kun oli niin mainio apulainen. Hän on nyt 1v 8kk ja tosi kova tekemään kaikkea aikuisten mallin mukaan.

Tässä hän valmistaa kanssani ruokaa: menossa on perunoiden pesu.

Perunat tuli pestyä niin perusteellisesti, että kaikki vaatteet menivät vaihtoon.

Ruoan jälkeen ryhdyimme leipomaan pipareita. Monen vuoden jälkeen minulla oli nyt napero mukana leipomassa. Oli kieltämättä paljon mukavampaa kuin yksin leipominen.

Kynttilöitäkin polttelimme ja se oli jännittävää. Katselimme liekkiä kumpikin hypnotisoituneina. Erehdyin kerran siirtämään kynttilänjalkaa tuuman verran ja sen jälkeen tarkka napero siirsi kynttilää tämän tästä millin tai pari johonkin suuntaan. Parempaan paikkaan, kai

Tässä vielä tuijottelemamme kynttilät jo lähes loppuun palaneina.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kokonaiseen viikkoon en ehtinyt ahkeroimaan puutarhassa, sillä Kuusirannassa oli muuta puuhaa. Luonani oli näet pikku vierailija, joka oli hyvin kiinnostunut monista asioista. Kohteliaana emäntänä annoin hänelle kaiken huomioni, esittelin paikkoja ja pidin muutenkin seuraa, joten puutarhatyöt saivat jäädä toistaiseksi.

Vierailijani halusi ruokkia kaloja (tosin hän söi itse osan kaloille tarkoitetuista leipäpaloista ja helpotti sillä tavoin ruokintaurakkaa) ja samalla huljutella vettä käsin ja jaloin. Hän halusi myös heitellä suuren määrän kiviä veteen. Siinä hommassa vieraani asetti itselleen jatkuvasti kunnianhimoisempia tavoitteita valitsemalla mahdollisimman suuria kiviä heiteltäviksi. Hän on ilmeisesti synnynnäinen heittäjä, sillä kivet molskahtivat vettä roiskuen upeasti pinnan alle.

Heinät ja apilankukat vaativat repimistä ja myös ruusunlehdet houkuttelivat nyppimiseen. Alueen laajempi kartoittaminen tapahtui kesäisen heleänvihreissä rattaissa, joissa pyöri vierailijaa varten jatkuva selostus: “Tuolla on kaivo ja sen päällä loistaa kiiltävä ämpäri. Tässä on kuusi ja sitä voi koskettaa, mutta kannattaa varoa, etteivät neulaset pistä. Tuossa on kivikasa, jossa on paljon isoja kiviä.” Tuulimyllylle saavuttaessa vieraani pääsi antamaan sen siiville vauhtia. Sitä hän tekikin sitten ahkerasti, ja asianmukaisesti myös ihaili siipien pyörimistä.

Sisätiloissakin oli paljon tekemistä. Vieraani halusi tutustua tarkasti jokaiseen näkyvillä olevaan esineeseen ja myös kaappien saloihin. Kartoitus oli perinpohjaista ja kaikki tavarat otettiin esille arvioitaviksi. Kiinnostavimmiksi sisustuselementeiksi paljastuivat lopulta erilaiset valaisimet, joita saattoi sytyttää ja sammuttaa, seinäkello, joka sanoi tik-tak sekä takkaan muuratut kivet, joita oli mielenkiintoista tunnustella. Myös kylpypaikka sai vieraaltani täyden hyväksynnän.

Kun Kuusirannan maisemat olivat tulleet tutuiksi, lähdimme kylille. Autoista kiinnostunut vieraani asettui ensin itse kuljettajan paikalle, mutta siirtyi silti mielellään varta vasten hänelle varattuun mukavaan istuimeen takapenkille.

Kylällä suunnistimme sillan poikki jäätelökioskille ja kanavalle, jossa katselimme ohi lipuvia veneitä. Sieltä jatkoimme paikalliseen leikkipuistoon, jossa oli monia mielenkiintoisia rakennelmia. Keinut testattiin ja ne saivat hyväksynnän.

Vieraani erityisen mielenkiinnon kohteena oli paikallinen ulkoilmanäyttämö, jonne hän suunnisti määrätietoisesti. Hän kiipesi ponnistellen korkeat portaat ylös ja se kannatti, sillä näyttämön korkeimmalta kohdalta oli hienot näkymät alas katsomoon.

Illalla grillasimme. Meillä oli vieraani kanssa pieniä erimielisyyksiä tässä asiassa, sillä omatoimisena hän olisi mielellään hoitanut grillauksen itse. Päättäväisesti kuitenkin totesin, että hän voi grillata joku toinen kerta, nyt hän saa istua valmiiseen pöytään ja äitinsä hoitaa grillauksen. Lopulta hän suostui odottelemaan grillin tuotoksia sisätiloissa seurassani, autoleikkien parissa.

Yöt nukuimme hyvin ja aamulla aloitimme kesäiset puuhailut uudelleen.

Oli siis ihastuttavat kesävieraat Kuusirannassa! Toivottavasti tulevat pian uudelleen!

Haluan jättää tänne blogipäiväkirjaani muiston tämän päivän jäähyväisistä mieheni veljelle.

Jätän nyt hyvästi järvet,

niityt, metsät, merten rannat,

heitän hellästi ijäksi

valkamat, venot ja verkot;

olen tehnyt orjan työtä,

kainnut karjoja elämän,

kruunupääksi nyt palajan,

iloiseksi itsekseni… (Eino Leino)

…pokeria pelaamaan veljeni viereen.

Pari viikkoa sitten odottelin, että kotipihalla lainehtisi scillameri ja sitä se on nyt tehnyt reilun viikon.

Pian meri kuivuu, joten sitä ennen sinne piti pulahtaa.

Tällä hetkellä kotipihalla kukkivat kollaasissa näkyvät kasvit. Keskellä komeilee kukkakuppi, jonka sain äitienpäivälahjaksi.

Kupin mukana oli kortti: “Hyvää kukkakauppojen rahastuspäivää! t. Poikasi”.

Sitä samaa toivotan teille kaikille täällä käväiseville!

Lapset ovat investointi, ja

lapsenlapset ovat osinkoja.

(Hilt Hammet)

***

Lapsenlapseni kävelee muutamia askelia. Hän haluaa tehdä yhä enemmän asioita itse ja tutkii kaikki mahdolliset paikat. Yksikään kaappi tai laatikko ei pysy koskemattomana.

Hän on toimelias ja tapaturma-altis, mikä näkyy otsan kuhmuista ja naarmuista. Hän ymmärtää sanan “ei”, mutta silti hän yrittää - ilkikurinen katse silmissään - tarttua roikkuviin korviksiini. Jos se ei onnistu, hän vetää määrätietoisesti silmälasit päästäni.

Hän seuraa muiden eleitä ja matkii. Tyttäreni vie käden suunsa eteen yskiessään. Lapsi matkii ja yskäisee käteensä. Hän on iloinen ja nauravassa suussa vilkkuvat pienet valkoiset hampaat.

Näin päättyi vauvavuosi ja alkaa maailmanvalloituksen aika! <3