Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Olen odotellut, milloin jouluaika loppuu tässä talossa. Se on nimittäin kestänyt ja kestänyt. Jaa miksi? Punaisen amarylliksen vuoksi!

Mies nimittäin osti minulle jouluksi nuppuisen, neljän amarylliksen korin. Ilahduin tietenkin, vaikka mietin, milloin ne mahtavat kukkia. Ensimmäiset kukat putkahtivat vasta vuodenvaihteen aikoihin, kun itse asiassa jo odottelin innokkaasti joulun poissiivoamista.

Loistavan punaisena hehkuivat ensimmäisen kukkavanan liljat ja vähitellen muutkin kolme. Lopulta siinä oli niin kamala tungos, että ne veivät kaiken huomion kaikesta.

Tammikuun lopulla haaveilin täyttä päätä keväisistä väreistä, mutta amaryllis ei päästänyt irti joulunpunaisesta, vaan puski sipuleistaan ulos kolme uutta kukkavanaa. Jotka olivat entistäkin pidempiä…

Lopuksi työntyi vielä neljäskin. Tässä se on tänään kuvattuna, ja elämme siis helmikuun puoltaväliä!

Ajattelin nyt sanoa miehelle, että jos vielä aikoo ilahduttaa minua joulunpunaisella amarylliksellä, niin hankkii sen sitten hyvissä ajoin marraskuussa alkupuolella, ettei joulu veny ystävänpäivään asti…

No, nyt kun jouluaika vihdoin näyttäisi päättyvän, hankin itselleni kimpun tulppaaneja. Ihanaa katsella vaihteeksi jotain vaaleaa!

Näiden kukkien kanssa haluan toivottaa kaikille täällä piipahtaville

Hyvää ystävänpäivää!

Siinä kylässä, jossa aikanaan synnyin, on tänään surmattu viisi ihmistä. Jos kuulin oikein, niin viides uhri surmattiin saman tien varrella, jossa lapsena asuin.

Ajatukseni risteilevät sikin-sokin nykyisyydestä menneisyyteen, Helsingistä Espooseen. Pohdin tämän päivän hektisyyttä ja hulluutta, ja muistelen lapsuusajan tyyntä yksinkertaisuutta. Sitä kylää ei enää ole, ja lapsuuden leikkipaikat ovat jääneet suurten teiden ja talojen alle.

Menneisyyteen ei voi palata, mutta voi pyrkiä tekemään parhaansa nyt ja huomenna.

Toivon menehtyneiden omaisille voimaa tulevaan.

Ja toivon meille kaikille rauhaa ja onnen hetkiä vuonna 2010!

Kuusirannan emäntä

Pojalta saamani hyasinttiasetelma alkaa olla parhaimmillaan.

Valkoinen hyasintti on minulle kotosalla uusi tuttavuus. Hyasinttini ovat aina olleet perinteisen vaaleanpunaisia. Odottelin kiinnostuneena, millainen tuoksu tässä on, sillä rakastan hyasintin tuoksua jouluna. Ei haittaa vaikka saan päänsäryn; kierrän ongelman siirtämällä kukan toiseen huoneeseen, jossa en oleskele säännöllisesti.

Nyt kun kukat ovat auki, on todettava, että valkoinen hyasintti on kauniimpi kuin punainen sisarensa, mutta tuoksussa se häviää selvästi. Valkoinen ei tuoksu joululle!

Toisaalta, eihän sitä jouluntuoksua enää kaipaakaan, kun joulu on jo SELVÄSTI ohi. Vai mitä merkitsee, kun ensimmäinen siemenluettelo tipahti jo eilen postiluukusta?

Kevättähän se merkitsee! Koskaan ei ole liian aikaista aloittaa keväinen puutarhasuunnittelu. Eihän?

Tänä viikonloppuna pysyttelin kotona, kun oli hyvä syy. Nimittäin Vellinen tuli viikonlopuksi yökylään, kun vanhempiensa piti päästä pikkujouluilemaan.

Mikäpä sen mukavampaa kuin touhuta kotona, kun oli niin mainio apulainen. Hän on nyt 1v 8kk ja tosi kova tekemään kaikkea aikuisten mallin mukaan.

Tässä hän valmistaa kanssani ruokaa: menossa on perunoiden pesu.

Perunat tuli pestyä niin perusteellisesti, että kaikki vaatteet menivät vaihtoon.

Ruoan jälkeen ryhdyimme leipomaan pipareita. Monen vuoden jälkeen minulla oli nyt napero mukana leipomassa. Oli kieltämättä paljon mukavampaa kuin yksin leipominen.

Kynttilöitäkin polttelimme ja se oli jännittävää. Katselimme liekkiä kumpikin hypnotisoituneina. Erehdyin kerran siirtämään kynttilänjalkaa tuuman verran ja sen jälkeen tarkka napero siirsi kynttilää tämän tästä millin tai pari johonkin suuntaan. Parempaan paikkaan, kai

Tässä vielä tuijottelemamme kynttilät jo lähes loppuun palaneina.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Minulla on Helsingissä pikkuruinen piha, joka on tällä hetkellä entistäkin pienempi, sillä ison osan siitä on valloittanut länsipuolen naapurin omenapuun oksat. Lisäksi etelästä päin pihaani ojentautuu taloyhtiön yhteisiltä alueilta omenapuun oksia.

Naapuri istutti puun joitakin vuosia sitten aivan raja-aitamme tuntumaan. Ällistelin silloin mielessäni paikan valintaa. Hänellä on nimittäin rivitalon päätyasunto, joten puu olisi sopinut paremmin toiselle puolelle, jonka aidan takana on yleisiä piha-alueita. Oksien kurkottuminen sinne ei olisi varmaan ohikulkijoita haitannut. Ehkä hän ei ajatellut, että omenapuu kasvaa.

Nyt oksat kaartuvat pihalleni peittäen katoksensa alle jopa pionit ja ritarinkannukset, pienemmistä puhumattakaan. Pahimmillaan puun oksat tulivat tuon etualalla näkyvän kultahelokin päälle, joka on ulko-oven luona. Kerran avatessani oven olin aivan äimänä, kun omenapuun oksat olivat aivan silmieni edessä, eli siis metrien päästä rajasta. Silloin meikäläisellä alkoi keittää, nappasin oksasakset ja lyhensin oksia sen verran, että ne jäivät kultahelokin taakse.

Oksat ovat pullollaan omenoita ja se on tietysti syy, miksi ne taipuvat syvään ja maahan asti.

Pihallani oleva kuusi on muuttunut omenakuuseksi.

Pionista on tullut omenapioni.

Tänään kaivauduin myös syvemmälle viidakkoon tarkoituksenani ryhtyä siivoamaan kukkapenkkiä. Sieltä löytyi yllätyksiä - omenasienikö kenties?

Itselläni ei ole omenapuita, mutta pihani on siivottavia omenoita pullollaan vielä pitkään.

Yllättäen huomasin, että viidakkoni antaa myös suojaa arkajaloille.

Viidakkopihallani pyörii kissoja, oravia, siilejä ja näköjään jopa pupujakin (liekö rusakko vai peräti citykani?). Se on tavallaan mukavaakin. Mutta haluaisin itse valita pikku pihani rehevöittävät kasvit. Mielelläni mahtuisin myös itse sinne.

Toivoo cityviidakkopuutarhailija.

Pari viikkoa sitten odottelin, että kotipihalla lainehtisi scillameri ja sitä se on nyt tehnyt reilun viikon.

Pian meri kuivuu, joten sitä ennen sinne piti pulahtaa.

Tällä hetkellä kotipihalla kukkivat kollaasissa näkyvät kasvit. Keskellä komeilee kukkakuppi, jonka sain äitienpäivälahjaksi.

Kupin mukana oli kortti: “Hyvää kukkakauppojen rahastuspäivää! t. Poikasi”.

Sitä samaa toivotan teille kaikille täällä käväiseville!

Kotipihassani ensimmäiset krookukset ovat loistaneet jo kaksi viikkoa ja joka päivä putkahtelee esiin muutama. Näitä kevään ensimmäisiä kukkaihmeitä kun katsoo, niin ei voi kuin hämmästellä luonnon kauneudentajua. Ihmisten tekeleet jäävät auttamatta toiseksi luonnon laatimien taideteosten rinnalla.

Auringon houkuttelemana ovat ensimmäiset scillatkin avanneet sinisen tähtensä.

Pian laihehtii oikea scillameri…

*

*

*

Sitä odotellessa otan vastaan Villiviinin haasteen (kiitos siitä!), joka kuuluu näin:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

Tuossa ei näköjään rajoiteta tuntomerkkien määrää, mutta vaikka omasta ihmeellisestä itsestä on mukava ja helppo kirjoittaa, niin säästän kuitenkin lukijoita laittamalla vain muutaman kohdan

1. Vaikka hiukseni eivät ole vaaleat, niin naamakarvoitus on. Siksi maalaan ripset ja kulmat joka päivä. Ilmettä silmiin, muuten en tunne olevani hereillä!
2. Näön vuoksi käytän silmälaseja.
3. En ole koskaan ajellut säärikarvojani, sillä minulla ei ole sellaisia.
4. Olen hyvin vaaleaihoinen, joten auringossa palan herkästi. Hmm, täytyykin muistaa hankkia aurinkovoiteita…
5. Olen villasukkasillani 160 cm pitkä ja kuulemma näytän vieläkin pidemmältä, mutta silloin minulla onkin korkokengät. Eli oikeastaan aina, kun menen ulos.
6. Jos näet jonkun laulavan antaumuksella autoa ajaessaan saattaa olla, että minä huristelin ohitsesi.

Olen nähnyt tämän aika haasteen aika monessa blogissa, mutta jos joku teistä kävijöistä ei ole tätä vielä tehnyt, niin ota tästä haaste ja pistä kommentti, niin tulen katsomaan!

Krookus on hauska kukka, kun siinä on nuput näkyvissä heti, kun se työntyy maan alta esille. Niinpä ei tarvitse jännittää kukkiiko se, kuten monien muiden kasvien kanssa.

Viime keväänä krookus oli kukkinut tällä päivämäärällä jo viikon, joten vaikuttaa siltä, että kevät on myöhässä. Toisaalta Helsingissä oli tänä vuonna pitkästä aikaa oikea talvi, joten ehkä tämä onkin se oikea aikataulu.

Narsisseilla on nyt kasvun vauhti päällä, mutta kukkimista joutuu odottelemaan tällä aikataululla ehkä vappuaattoon asti.

Onneksi viimevuotisella kuvalla voi tuoda väriä sivuille.

Näiden loistavankeltaisten kukkien myötä toivotan kaikille hyvää pääsiäistä!