Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Metsäpuutarhan pihalammen ympärillä alkaa hiljalleen näkyä pieniä kevään merkkejä. Oli mukava yllätys huomata, että sinne oli ilmaantunut suo-orvokkeja.

Rentukatkin aloittelevat kukintaansa varovasti. Sen kaikki kukkaset olivat kääntyneet aurinkoon päin. Taustalla loistaa pihapiirin ensimmäinen narsissi. Tuolla paikalla ei aikaisempina vuosina olekaan narsissi kukkinut, vain pelkkiä lehtiä on ollut näkyvissä. Toisaalta en muista myöskään istuttaneeni narsissia sinne. Ehkä se on tullut mullan mukana.

Tässä narsississa on oikea kunnon torvi.

Pieniä sammakoita hyppelehti lammen kivillä ja korsilla.

Lammelle tuli viikonloppuna myös muuta elämää. Mies kävi naapurin isännän kanssa hakemassa katiskallisen ruutanoita. Lauantaina katiskassa ei ollut yhden yhtä kalaa, mutta sunnuntaina se oli aivan täynnä. Vaikutti siis siltä, että joko ruutanoita on paljon tai ei ollenkaan.

Syy moiseen selvisi, kun seurasimme ruutanoiden menoa lammikossa.

Ne ovatkin laumasieluja! Kun ne laskettiin veteen, ne kerääntyivät uimaan parvessa. Siellä parvi lähti heti liitelemään hienoja ympyröitä ja kahdeksikkoja ja tutustui uuteen kotiinsa! Siitä päättelimme, että ne menevät iloisesti parvessa katiskaankin.

Altaaseen tuli myös muutama ahven. Ne eivät olleet lainkaan yhtä ihastuneita vaan hakeutuivat omiin oloihinsa nyhjöttämään.

Näin on sitten hankittu ihka ensimmäiset kotieläimet Kuusirantaan!

Yksi suosikkilinnuistani saapui Kuusirantaan sunnuntaina: västäräkki. En väsy katselemaan sen pyrstönvipatusta, vikkelää juoksua ja hypähdyksiä, kun se etsiskelee syötävää. Ehkä kuvittelen vain, mutta vaikuttaa siltä kuin se hakeutuisi mielellään ihmisten läheisyyteen.

Näin keväällä se käyttäytyy todellakin aivan eri tavalla kuin muut linnut. Talviruokinnassa olleet paikkalinnut siirtyvät kauemmas pihapiiristä. Muuttolinnut - peippoa lukuun ottamatta - pysyttelevät pidemmällä, mutta västäräkki tulee sinne, missä ihmisetkin ovat. Se ei tee arkuudesta johtuvia äkkinäisiä liikkeitä karaten näkymättömiin, vaan metsästelee häiriintymättä, vaikka ihmiset kuljeskelevat läheisyydessä. Se on aika hiljainen touhottaja, mitä nyt välillä sirihtelee.

Kuten kuvasta näkyy, Kuusirannassa oli paikoin vielä lunta, mutta se suli vauhdilla lämpimien päivien voimasta. Pihalammen jäätkin varmaan lähtevät tuota pikaa.

Joella ei ole ollut jäitä enää muutamaan viikkoon. Telkillä on jonkinlainen kolmiodraama menossa, sillä naaraan lisäksi siellä on kaksi koirasta. Ne lipuivat lähelle, ensin pariskunta ja hieman perässä tuli kolmas pyörä. Pariskunta ui ohi, mutta yksinäinen koiras kääntyi takaisin, kun huomasi minut. Näin tämän kolmikon jo viime viikonloppuna, eli aika sitkeä kiista niillä on meneillään.

Äänet ovat palanneet muuttomatkoiltaan metsäpuutarhaan. Ero viikon takaiseen on selkeä. Toisaalta pelkästään laulurastaan saapuminen luo illuusion, että paikalle on saapunut useita eri lintulajeja. On se niin mainio matkija!

Ympäröivistä metsiköistä raikui jo lintujen laulu aamuvarhaisesta myöhäiseen iltaan. Äänimaailma vaihteli sirityksistä ja säksätyksistä vihellyksiin sekä yksinkertaisista kirkkaista soinneista monipuolisesti polveileviin lurituksiin. Silti jotkut laulajat ovat vielä matkalla, joten vielä riemukkaampia säveliä on edessäpäin.

Kevään ilo näkyy myös lintujen lennossa, kun ne leikittelevät ilmassa pareittain.

Sunnuntaina huomasin myös kevään ensimmäisen sammakon, joka loikki pihan poikki, mutta kuvaan en sitä saanut. Kurnutusta ei vielä kuulunut.

Lauantaina koin ristiriitaisia tunteita käyskennellessäni lumisessa puutarhassa, jossa oli vasta pieniä lumettomia läiskiä siellä täällä. Kevät edistyy todella hitaasti. Sitten näin pienen keltaisen täplän korallikanukan alla, samassa paikassa kuin viime vuonna: leskenlehti.

Oliko tämä mukava huomio vai ei? No, onhan se tavallaan kivaa, että näkee kevään ensimmäisen leskenlehden. Mutta se ei ole kivaa, että viime kesänä vuodatin hikeä, kun yritin hävittää leskenlehden juuria täsmälleen tuolta paikalta! Kamppailuni leskenlehteä vastaan on siis odotettua vaikeampaa, mutta vielä en aio alistua.

Leskenlehteä ei ole alun perin esiintynyt siellä. Koska metsä hakattiin alas puutarhan tieltä, alue muuttui valoisaksi ja suotuisille paikoille alkoi vähitellen kylväytyä kaikenlaista.

Monet luonnonkasvit ovat tuttuja pihapiireissä. Ne eivät aiheuta minkäänlaista hämmästystä kulkijassa, koska niitä on aina ollut. Metsäpuutarhassa monet niistä ovat kuitenkin ilmaantuessaan olleet ihastuttavia ihmetyksen aiheita, sillä niitä ei ollut siellä ennestään.

Alkuperäisiin kasveihin kuuluu pian kukkiva sinivuokko.

Kun Kuusirantaan rakennettiin pihalampi, sen reunalle asettui kuin kutsusta rentukka.

Olin aiemmin katsellut haikeana tätä ojien ja purojen kasvia, joka jo aikaisin keväällä heijastaa auringon hehkua. Toivoin, että pihallani olisi joskus sellainen. Ja sitten se vain tuli jostain! Ehkä lintujen mukana tuli siemen.

Näiden ensimmäisten luonnonkasvien jälkeen puutarhaan ja sen liepeille alkoi putkahtaa lisää kasveja, ainakin valkovuokkoja, käenkaalia, nurmikohokkeja, orvokkeja ja siankärsämöitä.

Viime kesänä paikalle asettui sini- ja sinipunakukkaisia kasveja: muun muassa nurmitädykkeitä, kurjenpolvia ja harakankelloja.

Kesäkuussa näkyi kivikossa yllätys. Vaikka metsäpuutarhassa on lehtoakileijoja ennestään, oli paikalle tullut uudenlainen akileija, jonka varsi on tumma ja kukan väri vaaleanpunertavan lila. Linnut ovat varmaan tuoneet myös tämän kasvin siemenen.

Luonnonkasvit sopivat metsäisiin maisemiin. Joskus ajattelin, että istutan sinne vain maatiais- tai perinnekasveja, eli siis sellaisia, joita on kasvatettu suomalaisissa puutarhoissa jo 100 vuotta. Nyttemmin nälkä on kasvanut ja olen istuttanut sinne muutamia oudompiakin lajeja.

Mukavat luonnon tuottamat yllätykset ovat kuitenkin edelleen tervetulleita! Jospa montakymmentä kiloa auringonkukansiemeniä talvella kupuunsa popsineet linnut toisivat vastavuoroisesti jonkun hauskan kasvin siemenen jälleen sinne.

Mitä luonnonkasveja sinulla on puutarhassasi?

____

Lisäys 21.4.09:    Laura on tehnyt upean luonnonkukkapostauksen Paratiisinpalaseensa, johon kannattaa käydä tutustumassa!

Lauantaina saavuimme Kuusirantaan, jossa saatoin todeta lumien sulaneen viikon aikana vain vähän. Panin kuitenkin ilahtuneena merkille paikalle saapuneen peipon.

Sunnuntaiaamuna peippoja tepsutteli lintulaudan alla kahdeksan yksilöä ja myöhemmin huomasin niitä vieläkin useamman. Olisikohan viime kesän pesue tullut yhdessä Manner-Euroopasta synnyinseudulleen? Hetken päästä kuului peipon laulunluritus. Ihan lyhyesti vain, vielä ei ollut kunnon laulun aika.

Lähdimme kävelylle sohjoisille ja kuraisille lähiteille. Tiaiset ja punatulkut pitivät konserttiaan ja muutakin sirkutusta kuului. Nähtävää ei näyttänyt olevan, kunnes yllätimme telkkäpariskunnan seurustelemasta joella. Samassa kuului lähestyvien joutsenten lentohuuto.

Myöhemmin leikin miehen pitkäputkisella kameralla pihapiirin luontokuvaajaa ja totesin sen pitkäveteiseksi hommaksi. Tähtäilin joelle päin odotellessani toivorikkaana telkkiä, turhaan. Mustarastaiden laulua kuului kahdelta suunnalta, mutta pihalle ne eivät tulleet. Ehkä kevään kuluessa kuitenkin saadaan kunnon kilpalaulannat! Pitkästyneenä nappailin kuvia pikkulinnuista.

Välillä paikalle lennähti käpytikkapariskunta, mutta ne eivät suostuneet asettumaan samaan kuvaan.

Iltapäivällä paistoi aurinko lämmittävästi kuistille, jossa ehkä pari tuntia istuin turhautuneena ja tähtäilin kameralla sinne tänne. Kunnes…

…kiireiset telkät livahtivat karkuun!

Maanantaiaamuna oli ikkunan alla aivan uusi tulokas.

Etsin lintukirjasta nimen bongaukselleni ja löytyihän se: rautiainen. Väritykseltään se muistutti varpusta, mutta siro pää oli harmaa ja se oli muutenkin olemukseltaan sirompi.

Kuusirannan aikana olen vuosittain oppinut ainakin yhden lintulajin. Hienoa, että ne tulevat tuolla tavalla ikkunan alle esittäytymään!

Pikainen raportti jälleen, sillä kerrottavaa ei juurikaan ole. Kevät ei ollut edennyt Kuusirannassa oikeastaan ollenkaan. Vain kinokset olivat hieman laskeneet, mutta lunta riitti edelleen paljon. Paljasta maata ei ollut näkyvissä lainkaan, joten potkukelkalla pystyi vielä menemään. Mies kaivoi sadevesikaivon esille kymmenen senttiä paksun lumen alta.

“Plop, plop, plop” kuului, kun sulavat pisarat putosivat kaivoon.

Ikivihreä varjoyrtti oli sulanut vähän näkyville kuusen alla.

Lintulaudalle ei ollut saapunut uusia tulijoita. Sen sijaan yksi iloinen lintu-uutinen on: pihallamme vierailee iso pöllö! Pimeässä sen koko ja näkö ei käynyt täysin selville, mutta se on joko lehtopöllö tai ehkä jopa niinkin iso kuin viirupöllö. Kun se lennähti pois kotikoivusta, jonka alla kulkee hiirien polkuja, kuulin hetken päästä sen huhuilevan metsässä: “huu - hu - huu!”.

Niinpä ei haittaa, että haukkoja ei ole vielä näkynyt. Juhlikoot pöllöt myyrä-/hiiripaistien äärellä! Se sopii minulle oikein hyvin.

Kesäaika alkoi, mutta auringon pilkahdustakaan ei näkynyt. Hieman plussan puolelle sentään mentiin ja jääpuikot pitenivät.

Luminen piha oli täynnä hiirten jälkiä ja lumen alla kulkee ristiin rastiin niiden tekemiä käytäviä.

Yhdellä silmäyksellä saatoimme nähdä pihalla vilistävän useita hiiriä. Koskaan aiemmin ei ole ollut tällaista hiirten invaasiota. Pelkään, että niitä saattaa olla satoja. Sitäkin enemmän pelkään, että joukossa on myös myyriä. Lumien sulettua se - ja niiden tekemät tuhot - selviävät.

Odotan malttamattomana, että haukat saapuisivat siivoamaan pihapiirin. Ne ovat aikaisempina vuosina tottuneet saalistamaan siellä. Kerran kuulin luodinnopean suhahduksen korvani juuresta, kun haukka syöksyi lintulaudan alle nappaamaan pahaa aavistamattoman pikkulinnun. Tänä keväänä tarjolla olisi monet mehukkaat hiiripaistit. Tervetuloa haukat!

Sunnuntaina ilmaantui viikonlopun ainoa kevään merkki. Mustarastas saapui ruokintapaikalle, mutta arka tulokas ei antautunut kuvattavaksi.

Torstai-iltana kotiin mennessäni olin kuulevinani liikenteen melun takaa mustarastaan laulua. Poikkesin reitiltä tarkistaakseni, etteivät vanhat korvani petä. Ah, korvat olivat kunnossa!

Lauantaina sain ensimmäisen kerran tänä vuonna kuulla vanhan ajan talitintin kirkasta laulua Kuusirannassa. Siitä eivät cityihmiset tiedä mitään. Loppuuko ti-ti-tyy joskus kokonaan?

Sunnuntaiaamuna yllätti lintulaudalla kaksi käpytikkaa, kun yleensä pihassa on lennähdellyt yksi yksinäinen. Etsin lintukirjan ja opin, että koiraalla on niskassa punainen laikku. Koiras kuvassa oikealla (uskoa sopii, vaikkei sitä samean kevätikkunan läpi otetusta kuvasta voi todentaa). Onkohan meillä jonain kauniina päivänä kokonainen käpytikkapesue vierailulla?

Se on kevät nyt