Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Saavuimme lauantaina Kuusirantaan hiukan puolen päivän jälkeen. Menin tapani mukaan heti puutarhakierrokselle ja aloitin lammelta. Yllättäen sen pinnalla oli jääriitettä - oli siis ollut kylmä yö.

Siitä osasin odottaa, että kesäkukille saa jättää jäähyväiset.

Niistä luottokukkani on piiankieli. Olen ostanut sen siemeniä joka kevät, ja teen niin vastakin. Sen kasvattaminen on niin tavattoman helppoa: siemenet keväällä suoraan maahan ja se on siinä.

Nyt oli aika luopua siitä tältä kesältä.

Piiankielen takana kannon nokassa on ruukku. Huomasin juuri, että sehän onkin varsinainen tuliruukku, kun olin laittanut siihen tulikruunun täydennykseksi tulikellukkaa.

Tulikellukan lehdet olivat vielä vähän huurteessa.

Tulikruunu oli minulle uusi kesäkukkatuttavuus. Ne olivat kesällä alessa ja ostin niitä saman tien useampaan ruukkuun.

Ostaessani vain muutamassa taimessa oli nuppu. Pidin kuitenkin sen tummanvihreistä ja napakoista lehdistä. Minusta jo ne pelkästään olivat koristeelliset. Kun kukkia sitten alkoi tulla, ne kehittyivät jännästi: niissä oli ensin keltaista ja punaista sekaisin, mutta vähitellen ne muuttuivat kokonaan punaisiksi.

Olisin voinut lyödä vaikka mitä vetoa, että en ollut milloinkaan nähnyt tulikruunun kukkaa aikaisemmin. Mutta uskokaa tai älkää, kun tein tuota kollaasia, alkoi takaraivossani kehittyä outoja muistikuvia. Niiden pakottamana kävin tarkistamassa keväiset, aivan itse ikuistamani, Portugalin kuvat.

En kyllä ole koskaan väittänytkään pärjääväni vedonlyönnissä…

Yhden tulikruunun laitoin myös kivipylvään nokkaan.

Elokuun lopulla siihenkin oli ilmestynyt muutama kukka, joten nappasin kuvan.

Tämä onkin sitten kautta aikojen viimeinen kuva tuosta pylväästä. Itse latomani ihmeellinen kivipylväs oli nimittäin viime viikonloppuna kaatunut. 

Olisivatko tuulet olleet niin kovia, että omituinen ladontani ei kestänyt? Vaikka yllättävän pitkään se kyllä kesti. Olen aikaisemmin esitellyt pylvästä tänä vuonna täällä ja kaksi vuotta sitten täällä.

Ensi vuonna täytyy varmaan pystyttää uusi pylväs, kun jotenkin tykkäsin siitä. Ja ensi kesänä ehkä hankin noita tulikruunujakin, tykkäsin nimittäin niistäkin.

Pari vuotta sitten tiaiset olivat olleet ahkeria. Vai eivätkö siemenet maistuneet ja ne sylkäistiin pois? Vai putosivatko ne vain ahmatin nokasta? Ne kuitenkin itivät hyvin. Silloin tiaisten kylvämiä auringonkukkia oli puutarhassa monta.

Toisin oli viime vuonna, kun puutarhasta ei löytynyt yhden yhtäkään auringonkukkaa. Se oli pienoinen pettymys, kun olin odotellut loppasuiden pudottamien siementen putkahtavan kasvamaan yllättävissä paikoissa.

Tänä kesänä odotin toivorikkaana auringonkukkia ja löysin lopulta eri puolilta viisi tainta.

Niistä kaksi oli viime viikonloppuna kukassa. Tässä ensimmäinen - parimetrinen.

Toinen oli lyhyempi, mutta sitäkin hauskemman näköinen.

Erilaisten tiaisten tirskahduksia ja piipahduksia kuuluu jo pihapiiristä. Ne ovat palanneet kotipaikalleen talveksi. On taas ruokinnan aloittamisen aika. Näinköhän jälleen menee satakunta kiloa auringonkukansiemeniä tänä talvena?

Kunpa jokunen niistä putoaisi otolliseen maaperään ensi vuoden syksyä ilahduttamaan!

—-

Pistän tänne vielä samalta viikonlopulta (26.-27.9) syyshavainnon, kun sen kuva puuttui aikaisemmasta perhospostauksestani.

Nokkosperhonen

Yksi parhaita yksivuotisia kasveja ovat pioniunikot. Näyttäisi siltä, että ne kukkivat millaisissa oloissa tahansa. Mihin vain siemen putoaa, siinä pioniunikko kasvaa. Tässä se kurkottaa esille muurin kolosta.

Se myös yllättää aina ulkonäöllään. Koskaan ei voi tietää, millainen kukka ilmestyy. Keräsin viime syksynä siemenkotia talteen ja irrotin siemenet pusseihin. Olin laittanut kaikki selkeästi erilleen: punainen kerrottu ripsureunainen, yksinkertainen valko-punainen tai tummanpunainen. Keväällä kylvin eri siemenet eri paikkoihin. Mikä oli tulos? Kaikki olivat suloisesti sekaisin ja kaikenlaisia kukkia oli toistensa lomassa. En käsitä, missä vaiheessa ne sekaantuivat. Ehkä ne vain ovat niin omalaatuisia ja ihmeellisiä, että ihmisymmärrys ei riitä niiden käyttäytymisen selvittelyyn.

Tässä muutamia pioniunikoita.

Valkoinen, punareunainen

Valko-punainen

Valko-lila

Valko-lila-punainen

Puna-violetti, yksinkertainen

Puna-violetti, kerrottu

Keväällä siemenhankintoihini kuului myös pioniunikko, eli Papaver paeoniflorum-ryhmän Black Peony.

Pioniunikoiden siemenet kylvin suoraan maahan aika myöhään, eli vasta kesäkuun alussa. Ensimmäiset kukat tulivat elokuun puolivälissä ja niitä on riittänyt siitä lähtien. Osa on vieläkin nupullaan, joten voin toivoa, että kukkia riittää vielä ensi viikonloppunakin.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Tänään on Valon päivä ja tänään valo onkin oikein kirkastanut maan. Aurinko on paistanut kevään tulon merkiksi ja talitintit ovat varovasti harjoitelleet kevään säveliä.

Viime viikolla posti toi kirjekuoren, joka herätti uteliaisuutta. Lähettäjänä on Turun yliopisto.

Hetken päästä tajusin, että lähetyksen täytyy tulla Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta, josta (hullu kun olen) tilasin muutama viikko sitten siemeniä. Niin sekopääksi olen siis tätä nykyä tullut, että enää ei riitä pelkät kaupasta hankitut siemenpussit, vaikka niissä olisi minulle ihan riittävästi haastetta. Kärsivällisyyteni kun ei millään tahdo riittää kylvöpuuhiin.

En vain voinut vastustaa Kotilieden vihermyynnissä ollutta houkutusta.

Erityisesti ihastuin ajatukseen, että voisin kasvattaa ikioman marjaomenapensaan. Olikin pieni pettymys, että juuri ne siemenet olivat loppuneet kesken. Pensasmagnolia saakoon nyt sitten kaiken huomioni.

Vaikuttavat ja vaikeat kylvöohjeet olivat mukana. Niissä kehotettiin kylvämään siemen heti, mutta jos ei voi heti aloittaa, niin siemenpussi on pistettävä jääkaappiin. Aloin vähitellen tajuta, että se ei taidakaan olla ihan maijameikäläisen kasvatettava kasvi… Tässä vaiheessa vuotta sitä jotenkin kuvittelee pystyvänsä melkein mihin tahansa. Realismi avaa silmät sitten myöhemmin keväällä.

Nyt ovat kuitenkin pensasmagnolian siemenet Kuusirannassa itämässä, sieltä kun löytyi riittävän viileä huone. Onnea vaan! Jos ne lähtevät alkuun, niin sirkkalehtivaiheessa täytyy kuljettaa ne Helsinkiin lämpimään. Sitä ennen niitä on pitänyt pinseteillä auttaa avautumaan. Mutta ehkäpä en vielä ajattele asiaa niin pitkälle…

En tosiaankaan ole kylvämisestä ja taimien kanssa puuhaamisesta nauttiva ihminen. Mieluiten ripottelen siemenet suoraan maahan, jossa ne sitten lähtevät kasvuun parhaan kykynsä mukaan. Hyvien kokemusten pohjalta ostan tänäkin vuonna piiankieltä, joka takuulla itää, on kaunis ja kukkii pitkään.

Viime keväänä sain Quulta pioniunikon siemeniä (vielä kerran Quulle kiitos!).

Niitä oli niin paljon, että vaikka ripottelin niitä sinne tänne isot määrät, niin vielä jäi ylikin. Silti keräsin lisäksi siemenkotia talteen syksyllä.

En tiedä, olisiko ne pitänyt varastoida jollain erityisellä tavalla talven yli, tietääkö joku…?

Suuri toiveeni kuitenkin on, että myös ensi kesänä Kuusirannassa lainehtisi pioniunikot koko kesän.

Joko sinä olet hankkinut siemeniä ensi kesäksi?

Siivoilin kameraa ja huomasin, että Kuusirannan kukka- ja kasvipylväistä on aikamoinen kokoelma kuvia. En ehtinyt julkaista niitä kesällä (enkä kyllä monia muitakaan juttuja, silloin kun oli niin kiire puutarhan kanssa), joten esittäytykööt nyt täällä uudessa blogikodossa.

Ensimmäisenä esittäytyy entinen kuusi, joka on nyt krassipylväs.

Krassipylväs sai viime kesänä eteensä pajusäleikön.

Pajusäleikköä pitkin lähtivät (liiankin) luottavaisina kiipeämään kärhö ja viiniköynnös.

Niiden vieressä nököttää kaksi pölliä päällekkäin ja ajavat siinä pikkukrassipylvään virkaa.

Tässä seisoo ryhdikkäänä entinen pikkukuusi, nykyinen kesäkukkapylväs.

Kesäkukkaa kiemurteli myös nykyisen kotikuusen ympärillä.

Kiemurtelevista puheenollen on pakko esitellä myös ensimmäistä kesäänsä viettävä humalasalko (kuvanoton jälkeen humala muuten romahti alas, pitänee ensi kesänä vähän justeerata sitä).

Seuraavaksi esittäytyy pylväs, joka on jo aiemminkin ollut katsastettavana, eli allekirjoittaneen omalatoma kivipylväs somasti koivujen välissä kivipuutarhassa.

Yksi kasvipylväs oli tyystin jäänyt kuvaamatta, mutta onneksi sain kuvankäsittelyllä sen esille yhdestä pihakuvasta. Entisestä pystyyn kuivanneesta puusta tuli mansikkatötteröpuu!

Mansikkatötteröpuuta pitkin kiipeää villiviini, joka kuvittelee kasvavansa oikein isoksi.

Tuorein pylväs valmistui elokuussa: tikaspylväs.

Sen päällä komeilee kesälomalla tehty betoniruukku. Ensi kesänä siinä on toivon mukaan jotain myös kasvamassa. Katsotaan, miten homma etenee ja mitä mielessä kehittyy…

Joko sinulla on puutarhaan uusia suunnitelmia?