Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Ystävälläni oli menossa odotuksen varallaolopäivät. Hänen tyttärensä toisen lapsen olisi pitänyt jo syntyä ja ystäväni päivysti vanhemman lapsen hoitotehtävää. Kuten tiedämme odottavan aika pitkä. Niinpä sitä keventääkseni ehdotin, että viettäisimme kepeän kotiseutupäivän Vantaan Tikkurilassa.

Lähdimme asemalta kohti Keravanjokea joka on Vantaanjoen pisin, 65 km pitkä, sivuhaara. Vantaanjoen vesistöalue ulottuu 14 kunnan alueelle, jossa asuu yhteensä yli miljoona ihmistä. Keravanjoki on Tikkurilasta lähtien Helsingin ja Vantaan rajajoki, kunnes se kaupunkien rajalla Tammistossa yhtyy Vantaanjokeen.

Muutamaa kilometriä aikaisemmin se halkoo Tikkurilan.

Keravanjoen vesi näyttää epäilyttävän väriseltä, mutta vedenlaatu on parantunut 80-luvun tilanteesta. Ulkonäöltään vesi on luontaisesti sameaa, sillä suurimmaksi osaksi joki virtaa Keravan alueella savimaiden halki.

Keravanjoen 20:sta koskesta Tikkurilankoski on pohjoisesta lähtien toiseksi viimeinen.

Vesistön koskissa on aikoinaan toiminut ruukkeja ja myllyjä. Me poikkesimme Veinin myllylle syömään vastapaistettuja donitseja. Palanpainikkeeksi otimme - jaa, jääkööt se salaisuudeksi, olihan seuralaisellani sentään menossa odotusajan päivystys.

Kulttuurihistorialliselta vesistöalueelta on vain kivenheiton matka Tiedekeskus Heurekaan.

Ulkoseinällä oleva Heurekan symboli, Anssi Asunnan teos “Neljä kuutiota”, näkyy jo kaukaa. Vaikka olen nähnyt tämän optisen illuusion monta kertaa, niin aina se yllättää.

Heurekan piha-alueella on pysyvä kivipuisto, jossa on Suomen kallioperän tyypillisiä ja epätyypillisiä kiviä. Tässä ihmeellistä pallograniittia.

Tikkurilan maalitehtaan naapurissa on kotiseututalo Påkas, jossa muutama vuosi sitten järjestin miehen 50-vuotispäivät. Historiasta kiinnostuneen kannattaa käväistä Påkaksen sivuilla tutustumassa seikkaperäiseen koosteeseen Kuninkaala-Fastbölen kylän historiasta, joka ulottuu ainakin 1500-luvulle.

Kylässä on myös Konungsin kartano, mutta meidän retkikohteemme oli kuitenkin Gjutars, eli nykyisin Taiteilijatalo Gjutars. Siellä oli Vantaan Taiteilijaseuran kesänäyttely, jonka kävimme katsastamassa.

Myöhemmin kuljeskelimme vielä ostoksilla ja kävimme syömässä. Kaiken kaikkiaan oli oikein onnistunut kotikutoinen turistipäivä!

Kokonaiseen viikkoon en ehtinyt ahkeroimaan puutarhassa, sillä Kuusirannassa oli muuta puuhaa. Luonani oli näet pikku vierailija, joka oli hyvin kiinnostunut monista asioista. Kohteliaana emäntänä annoin hänelle kaiken huomioni, esittelin paikkoja ja pidin muutenkin seuraa, joten puutarhatyöt saivat jäädä toistaiseksi.

Vierailijani halusi ruokkia kaloja (tosin hän söi itse osan kaloille tarkoitetuista leipäpaloista ja helpotti sillä tavoin ruokintaurakkaa) ja samalla huljutella vettä käsin ja jaloin. Hän halusi myös heitellä suuren määrän kiviä veteen. Siinä hommassa vieraani asetti itselleen jatkuvasti kunnianhimoisempia tavoitteita valitsemalla mahdollisimman suuria kiviä heiteltäviksi. Hän on ilmeisesti synnynnäinen heittäjä, sillä kivet molskahtivat vettä roiskuen upeasti pinnan alle.

Heinät ja apilankukat vaativat repimistä ja myös ruusunlehdet houkuttelivat nyppimiseen. Alueen laajempi kartoittaminen tapahtui kesäisen heleänvihreissä rattaissa, joissa pyöri vierailijaa varten jatkuva selostus: “Tuolla on kaivo ja sen päällä loistaa kiiltävä ämpäri. Tässä on kuusi ja sitä voi koskettaa, mutta kannattaa varoa, etteivät neulaset pistä. Tuossa on kivikasa, jossa on paljon isoja kiviä.” Tuulimyllylle saavuttaessa vieraani pääsi antamaan sen siiville vauhtia. Sitä hän tekikin sitten ahkerasti, ja asianmukaisesti myös ihaili siipien pyörimistä.

Sisätiloissakin oli paljon tekemistä. Vieraani halusi tutustua tarkasti jokaiseen näkyvillä olevaan esineeseen ja myös kaappien saloihin. Kartoitus oli perinpohjaista ja kaikki tavarat otettiin esille arvioitaviksi. Kiinnostavimmiksi sisustuselementeiksi paljastuivat lopulta erilaiset valaisimet, joita saattoi sytyttää ja sammuttaa, seinäkello, joka sanoi tik-tak sekä takkaan muuratut kivet, joita oli mielenkiintoista tunnustella. Myös kylpypaikka sai vieraaltani täyden hyväksynnän.

Kun Kuusirannan maisemat olivat tulleet tutuiksi, lähdimme kylille. Autoista kiinnostunut vieraani asettui ensin itse kuljettajan paikalle, mutta siirtyi silti mielellään varta vasten hänelle varattuun mukavaan istuimeen takapenkille.

Kylällä suunnistimme sillan poikki jäätelökioskille ja kanavalle, jossa katselimme ohi lipuvia veneitä. Sieltä jatkoimme paikalliseen leikkipuistoon, jossa oli monia mielenkiintoisia rakennelmia. Keinut testattiin ja ne saivat hyväksynnän.

Vieraani erityisen mielenkiinnon kohteena oli paikallinen ulkoilmanäyttämö, jonne hän suunnisti määrätietoisesti. Hän kiipesi ponnistellen korkeat portaat ylös ja se kannatti, sillä näyttämön korkeimmalta kohdalta oli hienot näkymät alas katsomoon.

Illalla grillasimme. Meillä oli vieraani kanssa pieniä erimielisyyksiä tässä asiassa, sillä omatoimisena hän olisi mielellään hoitanut grillauksen itse. Päättäväisesti kuitenkin totesin, että hän voi grillata joku toinen kerta, nyt hän saa istua valmiiseen pöytään ja äitinsä hoitaa grillauksen. Lopulta hän suostui odottelemaan grillin tuotoksia sisätiloissa seurassani, autoleikkien parissa.

Yöt nukuimme hyvin ja aamulla aloitimme kesäiset puuhailut uudelleen.

Oli siis ihastuttavat kesävieraat Kuusirannassa! Toivottavasti tulevat pian uudelleen!