Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Tulimme lauantaina Kuusirantaan pian puolen päivän jälkeen. Avasin oven ja huomasin, että jotain oli vialla. Tuvassa tuntui kylmältä! Napsautin valokatkaisijaa. Ei mitään. Menin jääkaapille: pimeä ja hiljainen.

Sähköt olivat poikki.

Oli alettava täyttää tulisijoja: hellaa, takkaa ja saunanpesää, että saisi lämpöä tupaan. Mies kuskasi lisää puita sisätiloihin. Minä vahdin tulisijoja ja lisäilin pökköä pesään. Kun sain yhden täytettyä, niin kohta oli toisesta paikasta puut palaneet.

Viileys viittasi pidempiaikaiseen katkokseen, joten todennäköisesti sähköyhtiö oli jo huomioinut sen. Ehkä korjauspartio oli jo löytänyt paikalle ja ryhtynyt korjaamaan linjaa, sitä emme tienneet. Parin tunnin päästä mietin, palaisimmeko takaisin sivistyksen pariin vai pysyttelemmekö pimeässä, tai ainakin hämyisessä, viilenevässä ja vedettömässä mökissä sunnuntaihin asti.

Hain kynttilöitä esille valaistuksen lisäämiseksi. Öljylamppujen säiliöt mies olikin jo täyttänyt edellisenä viikonloppuna, kun sähkövalot vilkkuivat. Varoitukseksi, kai.

Elämässä ennen vanhaan päivät täyttyivät pakollisista askareista. Pirtin lämmittäminen vei varmasti ison osan talvipäivästä. Muut välttämättömät kotityöt veivät lopun ajan. Silloin ei tarvinnut miettiä ajankäyttöä, kun elämälle tärkeät velvollisuudet veivät kaiken huomion.

Ilta hämärtyi ja pimeni. Luin lehteä öljylampun ja kynttilöiden valossa. Luettavaa riittäisi vaikka koko illaksi, jos silmät kestäisivät, mutta virkkaaminen pitäisi unohtaa. Mitä ihmiset ennen vanhaan tekivät vuoden pimeimpään aikaan, kun valoisaa aikaa oli niin vähän? Oliko silloin kaamosmasennusta?

Hiljaisuus valloitti talon ja aloin kaivata ääntä. Vaikka tiesin niin silti tarkistin, että radiossa ei ollut pattereita. Illan pimeydessä olisi mukava kuunnella sitä. Ehdotin miehelle pattereiden hakua kylältä. Mies, mieluiten aina liikkeellä, lähti mielellään.

Menin tekemään voileipää pimeään keittiöön. Vein pienen öljylampun työpöydälle.

Leipä oli keittiössä, mutta leikkeleet ulkoeteisessä. Huomasin, että ilman sähköä elämä on varsin verkkaista, kun jokainen teko pitää suunnitella ensin. Kuvittelin pitkää iltaa, joka oli tulossa. Hämärässä ei enää jaksaisi lukea. Sauna olisi lämmin, mutta koska vettä ei ollut, saunominen pitäisi jättää väliin. Vessassa käynnit pitäisi miettiä uusiksi.

Istuskelin hiljaisen talon hämärässä. Yhtäkkiä kuului pikainen kova hälytysääni ja sydän hyppäsi kurkkuun säikähdyksestä. Sitten alkoi kuulua piippausta ulkoeteisestä. Huomasin ikkunasta, että liiketunnistuksesta syttyvät valot olivat syttyneet pihatien varrella.

Soitin miehelle. “Sähkökaappi piippaa!”, sanoin eikä mies käsittänyt, mitä puhuin. Katsoin tilannetta tarkemmin ja ilmenikin, että murtohälytysjärjestelmä piippaili. Ehkä se protestoi sähkökatkosta vastaan. Se oli toiminut normaalisti koko ajan, sillä automaattinen akulla toimiva varajärjestelmä pitää sitä yllä ainakin kaksi vuorokautta ilman sähköä.

Vihdoin älysin näpsäyttää katkaisijaa ja valot syttyivät.

Jätin voileivän syönnin siihen ja menin vessaan. On sentään kiva, kun on sähköt!