Puutarhan siemen

Kuusirannan emäntä @ 25 Tammikuu 2010 01:19 -

Edellisen postauksen kuusi on sillä paikalla, josta kaikki alkoi. Se on pihan kauimmainen nurkkaus, kaukana talolta ja silloisesta rakennusprojektista. Siellä tummien kuusten alla mietiskelin pihapiirin tulevia muotoja ja elementtejä, ja siellä alkoi itää puutarhan siemen.

kuuset

Siisti sisätyöläinen tunsi tekevänsä jotain, kun löi lapion metsämaahan ja raivasi pöheikköä auki. Keskellä metsää työmaani oli pieni, mutta minulle se oli suurten haaveiden keskiö.

Paikalla oli näkynyt hirvien jälkiä, kun ne olivat suunnistaneet joelle. Sen perusteella annoin kulmaukselle nimen Hirvipolku. Nimen vuoksi aloin rakentaa paikalle polkua. Se tuli tuuhean kuusen vierelle ja kaartui kuusen muotoja mukaillen.

hirvipolku21

Tuosta on pian 10 vuotta ja nyt luonnonkivistä asentamani polku jää osittain kuusen oksien alle.

Ensimmäiset perennat haimme ojan varrelta. Kotkansiipisaniaiset olivat jo silloin hyvän kokoiset ja vuosi vuodelta ne kasvavat lisää ja siementävät uusia yksilöitä.

Paikalla on useita kiviä. Näyttävin niistä on suuri harmaa möhkäle, jonka poikki kulkee erivärinen muodostuma jääkauden jäljiltä.

hirvipolun-kivi1

Kivien ystävänä olen kerännyt niitä enemmänkin sinne. Nimitän kokoelmaa kivipuutarhaksi, vaikka se on vielä alkutekijöissään ja hahmottumaton. Ehkä se joku kesä vielä valmistuu (näkis vaan)!

kivipuutarha

Keväällä esille puskevat krookukset ja niiden seuraksi nousevat kevätvuohenjuurten lehtiruusukkeet.

kuusen-alla

hirvipolun-krookus

Myös kaunis kevätkaihonkukka herää aikaisin ja kukkii krookuksen kaverina toukokuussa. Se viihtyy happamassa ja varjoisassa metsämaassa erinomaisesti ja sen kauniit lehtirönsyt koristavat maata koko kesän. Kevätkaihonkukka on yksi suosikkiperennoistani!

kevatkaihonkukka

Hirvipolun alue sopii vain tietyille kasveille, sillä siellä on edelleen hyvin metsäiset olosuhteet.  Parhaiten leviävät erilaiset maanpeitekasvit; kevätkaihonkukan lisäksi maahumala, rentoakankaali ja varjoyrtti.

hirvipolulla10

Erinomainen sopeutuja on myös kevätvuohenjuuri. En ole viitsinyt leikata sitä kukkimisen jälkeen vaan antanut sen valloittaa alaa vapaasti. On mukavaa, kun on joku kasvi, joka viihtyy vaatimattomissa oloissa varjossa. Se onkin levinnyt reippaasti ja piristää maisemaa touko-kesäkuun vaihteessa.

kevatvuohenjuuret

hirvipolulla3

Ilokseni alppiruusu (Rhododendron ‘Nova Zembla’) innostui kukkimaan Hirvipolun varrella viime kesäkuussa.

alppiruusu

Viime kesänä hankin joukkoon kaksi komeasinikuunliljaa. Ne ovat ihastuttavia ja toivon, että ne ottaisivat paikan omakseen pysyvästi.

komeakuunlilja

Elokuun alkupuolella päärooliin tulevat nauhukset. Niiden juurille on kasvanut metsämansikkamättäitä, joiden alut ovat luultavasti vuosia sitten tulleet kotkansiipisaniaisten mukana ojan reunalta.

nauhukset

Vähitellen puutarhuroinnin siemen levisi lähemmäs taloa. Reviirini laajeni ja Hirvipolun rooli muuttui. Nykyisin sen sekalainen seurakunta jää pakosti vähemmälle huolenpidolle. Aluekin on jäänyt huomaamattomaksi, eikä monetkaan vierailijat huomaa sitä lainkaan. Se on kuitenkin tärkeä osa Kuusirantaa, pitäähän se sisällään puutarhan siemenen! :)

Aihe Metsäpuutarhassa, Puutarhaprojekti | Kommentit (6)

6 Responses to “Puutarhan siemen”

  1. Moninainen @ 25 Tam 2010 klo 17.42

    Kevätvuohenjuuri on minun suosikkini. Ilostun aina, kun se vuodesta toiseen terhakkaasti nostaa perennapenkissä kukintojaan aurinkoa kohti kuin sanoakseen ”me ehdimme ekana”.

    Sinulla on siellä oikea paratiisi.

  2. tuulento @ 26 Tam 2010 klo 20.58

    Sydän sykkyrällä katselin haaveittesi puutarhaa! Ihanaa toteuttaa sellaista.

  3. quu @ 27 Tam 2010 klo 15.19

    Ihania kevätkuvia :) Palattiin takaisin kevääseen ja kesään, ja talvikin unohtui hetkeksi.

    Upeita nuo kivet, aivan mahtipontisia :)

  4. Kuusirannan emäntä @ 29 Tam 2010 klo 21.48

    Kiitän ja kumarran kauniista sanoistanne, Moninainen ja Tuulento!
    :)

  5. Kuusirannan emäntä @ 29 Tam 2010 klo 22.12

    Kiitos myös Quu, jonka kommentti oli jäänyt ilmeisesti kahden hymynaaman vuoksi odottamaan hyväksyntää (outoa)!
    Kevät alkaa kyllä olla voimallisesti odotuksissa. Kiva kun sinäkin olet taas aktiivisesti laitellut kesäkuvia esille ihailtavaksi!
    :)

  6. Reeta @ 30 Tam 2010 klo 18.32

    Olipa kiva käydä taas uutarhassasi, innoittajani! Mukava lukea noista 10 vuoden takaisista tuumailuistasi ja toimistasi tähän päivään. Itse olen vasta-alkaja ja siksi onkin mahtavaa lukea ja katsoa mitä kaikkea kaunista voi saada aikaiseksi, kun on intoa, halua ja taitoa. Minulla on ainakin halua ja intoa;)

Paluuviite URI | Kommentit RSS

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image