Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Edellisen postauksen kuusi on sillä paikalla, josta kaikki alkoi. Se on pihan kauimmainen nurkkaus, kaukana talolta ja silloisesta rakennusprojektista. Siellä tummien kuusten alla mietiskelin pihapiirin tulevia muotoja ja elementtejä, ja siellä alkoi itää puutarhan siemen.

Siisti sisätyöläinen tunsi tekevänsä jotain, kun löi lapion metsämaahan ja raivasi pöheikköä auki. Keskellä metsää työmaani oli pieni, mutta minulle se oli suurten haaveiden keskiö.

Paikalla oli näkynyt hirvien jälkiä, kun ne olivat suunnistaneet joelle. Sen perusteella annoin kulmaukselle nimen Hirvipolku. Nimen vuoksi aloin rakentaa paikalle polkua. Se tuli tuuhean kuusen vierelle ja kaartui kuusen muotoja mukaillen.

Tuosta on pian 10 vuotta ja nyt luonnonkivistä asentamani polku jää osittain kuusen oksien alle.

Ensimmäiset perennat haimme ojan varrelta. Kotkansiipisaniaiset olivat jo silloin hyvän kokoiset ja vuosi vuodelta ne kasvavat lisää ja siementävät uusia yksilöitä.

Paikalla on useita kiviä. Näyttävin niistä on suuri harmaa möhkäle, jonka poikki kulkee erivärinen muodostuma jääkauden jäljiltä.

Kivien ystävänä olen kerännyt niitä enemmänkin sinne. Nimitän kokoelmaa kivipuutarhaksi, vaikka se on vielä alkutekijöissään ja hahmottumaton. Ehkä se joku kesä vielä valmistuu (näkis vaan)!

Keväällä esille puskevat krookukset ja niiden seuraksi nousevat kevätvuohenjuurten lehtiruusukkeet.

Myös kaunis kevätkaihonkukka herää aikaisin ja kukkii krookuksen kaverina toukokuussa. Se viihtyy happamassa ja varjoisassa metsämaassa erinomaisesti ja sen kauniit lehtirönsyt koristavat maata koko kesän. Kevätkaihonkukka on yksi suosikkiperennoistani!

Hirvipolun alue sopii vain tietyille kasveille, sillä siellä on edelleen hyvin metsäiset olosuhteet.  Parhaiten leviävät erilaiset maanpeitekasvit; kevätkaihonkukan lisäksi maahumala, rentoakankaali ja varjoyrtti.

Erinomainen sopeutuja on myös kevätvuohenjuuri. En ole viitsinyt leikata sitä kukkimisen jälkeen vaan antanut sen valloittaa alaa vapaasti. On mukavaa, kun on joku kasvi, joka viihtyy vaatimattomissa oloissa varjossa. Se onkin levinnyt reippaasti ja piristää maisemaa touko-kesäkuun vaihteessa.

Ilokseni alppiruusu (Rhododendron ‘Nova Zembla’) innostui kukkimaan Hirvipolun varrella viime kesäkuussa.

Viime kesänä hankin joukkoon kaksi komeasinikuunliljaa. Ne ovat ihastuttavia ja toivon, että ne ottaisivat paikan omakseen pysyvästi.

Elokuun alkupuolella päärooliin tulevat nauhukset. Niiden juurille on kasvanut metsämansikkamättäitä, joiden alut ovat luultavasti vuosia sitten tulleet kotkansiipisaniaisten mukana ojan reunalta.

Vähitellen puutarhuroinnin siemen levisi lähemmäs taloa. Reviirini laajeni ja Hirvipolun rooli muuttui. Nykyisin sen sekalainen seurakunta jää pakosti vähemmälle huolenpidolle. Aluekin on jäänyt huomaamattomaksi, eikä monetkaan vierailijat huomaa sitä lainkaan. Se on kuitenkin tärkeä osa Kuusirantaa, pitäähän se sisällään puutarhan siemenen!