Tupa järjestykseen

Kuusirannan emäntä @ 14 Tammikuu 2010 14:11 -

Eihän se tavaroiden siirtely yhteen pikku nurkkaukseen jäänyt. Itse asiassa vauhtini vain kiihtyi siitä! Yksi jos toinenkin huonekalu vaihtoi paikkaa. Se kävi helposti, kun kalusteet eivät ole liian painavia ja kun niiden jalkojen alla on huopatöppöset, jotta ne eivät naarmuttaisi lattiaa.

Oleskelunurkkauksen muuttamista olin miettinyt jo jonkin aikaa. Mielestäni se ei kutsunut luokseen, kun se oli ikään kuin suljettu nojatuoleilla. Tuolien selkänojat olivat kääntäneet selkänsä meille, eivätkä houkutelleet istuskelemaan. Oikealla oleva matala kirjakaappi jäi lisäksi vähän näkymättömiin, mikä tuotti ikävän ongelman: avohyllyt keräsivät epäjärjestyksessä olevaa tavaraa.

oleskeluryhma

Päätin kokeilla siirtää kirjakaapin pois ja laittaa sen tilalle tuon selin olevan tuolin. Sitä ennen mittasin kaapin leveyden, sillä se oli sijoituksen kannalta kriittinen mitta. Ilokseni se sopi juuri siihen, mihin sen halusin. Nyt tarvitsin miehen apua, sillä painava peili, jonka alle se tuli, oli asennettava korkeammalle.

peili-ja-kirjakaappi

Kirjakaappi tuli niin keskeiselle paikalle, että se oli pakko järjestellä, ja se on myös aivan pakko pitää vastaisuudessa järjestyksessä. Muuten koko tupa näyttää epäsiistiltä.

kirjat-hyllyssa1

Nyt olen oikein tyytyväinen järjestykseen! :)

Aihe Kuusirannan tupa | Kommentit (7)

7 Responses to “Tupa järjestykseen”

  1. arleena @ 15 Tam 2010 klo 10.09

    Kauniit vanhat kalusteet. Kirjakaappi on todella kaunis ja peili sopii hyvin sen päälle.

  2. Vohveli @ 15 Tam 2010 klo 11.07

    Hej,,,

    ..Kaunista. . Piha sinulla on varmasti valmis jo, eikä se tarvitse uutta järjestystä.?.. Mutta jos satut liikkumaan Malmilla päin niin saat sen unohtuneen joulupaketin, jota lupailin (kirja joka ehkä auttaa pihasuunnittelussa). Olen Villeltä yrittäänyt kysyä, että jos hän ehtisi pudottaa sen kirjan työn lomassa. Mutta siellä töissä on nyt tällä hetkellä niin kiirus aika, että ei kuulmenna oikeen ehdi.

  3. Kuusirannan emäntä @ 15 Tam 2010 klo 13.50

    Kiitos, Arleena!
    :)
    Suski, hei! Taitaa olla niin, että piha ei ole koskaan valmis. Järjestely alkaa heti kun vain mahdollista… Kiitos joulupaketista! Se tulikin jo pitkän miehen tuomana perille :) On tosi mieluinen ja innolla aion tutustua siihen, jos sieltä löytyisi vinkkejä uusiin pihakuvioihin.
    :)

  4. sariw @ 15 Tam 2010 klo 17.45

    Onpa teillä kauniit vanhat kalusteet ! Peili ja kirjakaappi näyttävät ihan kuin olisivat luotu pariksi : )

  5. tuike @ 15 Tam 2010 klo 22.24

    Niinhaän siinä usein käy: aikoo vähän siirtää tuota niin pitää siirtää toista ja sitten kolmatta…. rymsteerauksella on taipumus laajentua.

    Kauniita kalusteita teillä.

  6. Hanna @ 16 Tam 2010 klo 16.08

    Hei, poikkesin ekaa kertaa täällä ja tulen kyllä toistekin, mukavantuntuinen blogi sinulla.

    Tuo huonekalujen siirtely tuo mukavaa vaihtelua ja piristystä tupaan :)

    Mukavaa viikonloppua sinulle.

  7. Kuusirannan emäntä @ 18 Tam 2010 klo 1.36

    Sari, olen itsekin aivan yllättynyt, että kalusteet sopivat niin hyvin yhteen. On se vaan kumma, että en sitä aikaisemmin tajunnut!
    :)
    Kiitos, Tuike, uudesta sanasta! Rymsteerauksesta en ole ennen kuullutkaan, mutta niinpä vain sitä sitten tein. Ja tosi on, että siihen kun ryhtyy, niin laajenemaan se tuppaa…
    :)
    Hanna, kiva kun poikkesit ja tule ihmeessä toistekin! Viikonloppu ehtikin jo hujahtaa, mutta hyvää tulevaa viikkoa sinulle!
    :)

Paluuviite URI | Kommentit RSS

Kirjoita vastaus

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image