Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Kevät mielessä…

Värikollaasihaasteena on tällä kertaa sininen ja musta.

Edellisen postauksen kuusi on sillä paikalla, josta kaikki alkoi. Se on pihan kauimmainen nurkkaus, kaukana talolta ja silloisesta rakennusprojektista. Siellä tummien kuusten alla mietiskelin pihapiirin tulevia muotoja ja elementtejä, ja siellä alkoi itää puutarhan siemen.

Siisti sisätyöläinen tunsi tekevänsä jotain, kun löi lapion metsämaahan ja raivasi pöheikköä auki. Keskellä metsää työmaani oli pieni, mutta minulle se oli suurten haaveiden keskiö.

Paikalla oli näkynyt hirvien jälkiä, kun ne olivat suunnistaneet joelle. Sen perusteella annoin kulmaukselle nimen Hirvipolku. Nimen vuoksi aloin rakentaa paikalle polkua. Se tuli tuuhean kuusen vierelle ja kaartui kuusen muotoja mukaillen.

Tuosta on pian 10 vuotta ja nyt luonnonkivistä asentamani polku jää osittain kuusen oksien alle.

Ensimmäiset perennat haimme ojan varrelta. Kotkansiipisaniaiset olivat jo silloin hyvän kokoiset ja vuosi vuodelta ne kasvavat lisää ja siementävät uusia yksilöitä.

Paikalla on useita kiviä. Näyttävin niistä on suuri harmaa möhkäle, jonka poikki kulkee erivärinen muodostuma jääkauden jäljiltä.

Kivien ystävänä olen kerännyt niitä enemmänkin sinne. Nimitän kokoelmaa kivipuutarhaksi, vaikka se on vielä alkutekijöissään ja hahmottumaton. Ehkä se joku kesä vielä valmistuu (näkis vaan)!

Keväällä esille puskevat krookukset ja niiden seuraksi nousevat kevätvuohenjuurten lehtiruusukkeet.

Myös kaunis kevätkaihonkukka herää aikaisin ja kukkii krookuksen kaverina toukokuussa. Se viihtyy happamassa ja varjoisassa metsämaassa erinomaisesti ja sen kauniit lehtirönsyt koristavat maata koko kesän. Kevätkaihonkukka on yksi suosikkiperennoistani!

Hirvipolun alue sopii vain tietyille kasveille, sillä siellä on edelleen hyvin metsäiset olosuhteet.  Parhaiten leviävät erilaiset maanpeitekasvit; kevätkaihonkukan lisäksi maahumala, rentoakankaali ja varjoyrtti.

Erinomainen sopeutuja on myös kevätvuohenjuuri. En ole viitsinyt leikata sitä kukkimisen jälkeen vaan antanut sen valloittaa alaa vapaasti. On mukavaa, kun on joku kasvi, joka viihtyy vaatimattomissa oloissa varjossa. Se onkin levinnyt reippaasti ja piristää maisemaa touko-kesäkuun vaihteessa.

Ilokseni alppiruusu (Rhododendron ‘Nova Zembla’) innostui kukkimaan Hirvipolun varrella viime kesäkuussa.

Viime kesänä hankin joukkoon kaksi komeasinikuunliljaa. Ne ovat ihastuttavia ja toivon, että ne ottaisivat paikan omakseen pysyvästi.

Elokuun alkupuolella päärooliin tulevat nauhukset. Niiden juurille on kasvanut metsämansikkamättäitä, joiden alut ovat luultavasti vuosia sitten tulleet kotkansiipisaniaisten mukana ojan reunalta.

Vähitellen puutarhuroinnin siemen levisi lähemmäs taloa. Reviirini laajeni ja Hirvipolun rooli muuttui. Nykyisin sen sekalainen seurakunta jää pakosti vähemmälle huolenpidolle. Aluekin on jäänyt huomaamattomaksi, eikä monetkaan vierailijat huomaa sitä lainkaan. Se on kuitenkin tärkeä osa Kuusirantaa, pitäähän se sisällään puutarhan siemenen!

Uskalsin viime viikonloppuna ulos ja sen vakuudeksi laitan tänne muutaman talvikuvan.

Alkuun kuitenkin muisto kesäisestä tuulimyllystä.

Se on aika tavalla erinäköinen tähän vuodenaikaan. Kate on toisenlainen ja lumi painaa niin paljon, etteivät siivekkeet pysy diagonaalissa.

Viime kesänä valmistunut riukuaita on lähes piiloutunut lumen suojiin.

Onhan Kuusirannassa toki kuusiakin! Kuva-arkistoja selaillessani huomasin, että kuusia ei tule kuvattua kesäaikaan. Silloin niin monet muut luonnon ihmeellisyydet vievät huomion. Talvella kuuset kuitenkin elävöittävät ja kaunistavat pihapiiriä.

Räystäällä roikkui pitkiä jääpuikkoja.

Tässä vaiheessa ne eivät vielä kerro kevään tulosta, pikemminkin päinvastoin. Ne kun ovat muodostuneet sille puolelle taloa, missä on savupiippu ja tulisijat, ja mistä lämpö on päässyt vaivihkaa karkaamaan ulos.

Aurinkoisia talvipäiviä kaikille täällä piipahtaville!

Värikollaasihaasteena on tällä kertaa punainen ja musta.

Punainen ja musta on väriyhdistelmänä suorastaan hirmuinen! Melkein tekee häijyä, kun tuota katsoo. Siitä saan kuitenkin tekosyyn laittaa vastapainoksi tähän sen kimpun, josta nuo kuvat on otettu. Silloin kimppu oli mustalla lasipöydällä.

Kimppu on tyttäreni kukka kukalta valitsema. Rohkea, räiskyvä ja iloinen värivalikoima kuvastaa hänen persoonallisuuttaan. Ihanaa, kun löytyi sopiva kohta julkaista se täällä!

Eihän se tavaroiden siirtely yhteen pikku nurkkaukseen jäänyt. Itse asiassa vauhtini vain kiihtyi siitä! Yksi jos toinenkin huonekalu vaihtoi paikkaa. Se kävi helposti, kun kalusteet eivät ole liian painavia ja kun niiden jalkojen alla on huopatöppöset, jotta ne eivät naarmuttaisi lattiaa.

Oleskelunurkkauksen muuttamista olin miettinyt jo jonkin aikaa. Mielestäni se ei kutsunut luokseen, kun se oli ikään kuin suljettu nojatuoleilla. Tuolien selkänojat olivat kääntäneet selkänsä meille, eivätkä houkutelleet istuskelemaan. Oikealla oleva matala kirjakaappi jäi lisäksi vähän näkymättömiin, mikä tuotti ikävän ongelman: avohyllyt keräsivät epäjärjestyksessä olevaa tavaraa.

Päätin kokeilla siirtää kirjakaapin pois ja laittaa sen tilalle tuon selin olevan tuolin. Sitä ennen mittasin kaapin leveyden, sillä se oli sijoituksen kannalta kriittinen mitta. Ilokseni se sopi juuri siihen, mihin sen halusin. Nyt tarvitsin miehen apua, sillä painava peili, jonka alle se tuli, oli asennettava korkeammalle.

Kirjakaappi tuli niin keskeiselle paikalle, että se oli pakko järjestellä, ja se on myös aivan pakko pitää vastaisuudessa järjestyksessä. Muuten koko tupa näyttää epäsiistiltä.

Nyt olen oikein tyytyväinen järjestykseen!

Kuusirannassa pakkanen ylitti viime viikonloppuna 20 asteen, joten pysyttelin visusti sisätiloissa. Katselin ympärilleni ja totesin, että voisin ajankuluksi kokeilla huonekalujen siirtämistä toisiin paikkoihin.

Heti aluksi täytyy kertoa, että olen ottanut aivan ällistyttävän vähän valokuvia Kuusirannasta sisältä. Niinpä minun oli kysyttävä tyttäreltä, olisiko hänellä viime kesältä yhtään kuvaa. Laitan tähän alkuun yhden kännykällä otetun kuva paikasta, josta aloitin kalusteiden siirtelyn. Lapsen leluja on siinä kotoisasti pitkin lattiaa eikä tavarat muutenkaan ole aivan paikoillaan, koska vierailu aiheuttaa aina pientä siirtyilyä.

Aloitin kevyesti takanurkassa olevan pikkupöydän siirtämisellä toiseen paikkaan ja kokeilin täyttää tilaa muilla huonekaluilla.

Ensin sovittelin tätä kukkapöytää (vai mikä se on?) sen paikalle.

Se ei käynyt mitenkään päin, koska se oli liian pitkä. Seuraavaksi siirsin peililipaston siihen, mutta se ei ollut kivan näköinen pitkittäin eikä poikittain. Huvikseni kokeilin laittaa lipaston kulmittain ja, yllättävää kyllä, sehän kävikin siihen!

Vanha taulu ei sitten enää sopinutkaan sen yläpuolelle, joten sovittelin muita. Lopulta laitoin siihen taulun, jossa on pinkkejä ja keltaisia gladioluksia. Periaatteessa se sopi siihen, mutta värit hämmensivät. Sitten muistin kirppikseltä hankitun seinälampun, joka lojui nurkassa, koska se ei ollut löytänyt sopivaa paikkaa. Sovitin sitä ja sehän sopikin täydentämään taulua!

Lamppu toimii tuossa myös vanhan puusohvan lukuvalona.

Siinä se nyt on - uusi nurkkaus!

Tavaroiden vaihtaessa paikkaa tulee aina sama ongelma: tarvitaan jotain uutta! Nyt tarvitsen ehdottomasti muutaman uuden tyynyn ja sohvapeiton, nykyinen kun on alun alkaenkin ollut vain väliaikainen ratkaisu.

Ei kai tässä auta muu kuin lähteä kiertämään aleja!

Numerokuvahaasteena ‘Trio‘

Tulppaanit vievät ajatukset lähestyvään kevääseen. Vuoden ensimmäinen viikko tai oikeammin ensimmäiset kaksi viikkoa on nimetty valtakunnalliseksi tulppaaniviikoksi (4.-17.1.).

Maailmassa tunnetaan tuhansia tulppaanilajikkeita. Suomeen tulppaani tuli noin 200 vuotta sitten, mutta muualla Euroopassa se oli ollut suosittu huomattavasti pidempään.

“Tietenkään tulppaani ei kasva täällä luontaisesti - se on kotoisin Turkista. Silloin kun minä olin nuori mies, tulppaani tunnettiin vain asianharrastajien parissa - ylimysten ja puutarhanviljelijöiden keskuudessa. Mutta me hollantilaiset olemme neuvokasta, viherpeukaloista väkeä. Ja meidän rikkaan maaperämme ravitsemasta, alkujaan vaatimattomasta sipulista on kehitelty yhä moninaisempia ja komeampia muunnoksia.”

1600-lukuun mennessä oli puutarhatuotannossa kehitelty monia uudenlaisia tulppaaneita. Tiettyjä mutaatioita voisi verrata arvokkaimpiin jalokiviin, jotka olivat vain rikkaiden ulottuvilla. Tulppaaneihin päti normaalit kaupankäynnin lait: harvinaisimmat ja kauneimmat yksilöt olivat arvostetuimpia ja kalleimpia.

“Moni on ansainnut ja hävinnyt omaisuuksia. Niistä uusista hybrideistä, joita nyt kasvatetaan, on saatu huikeita summia. Tuhansia floriineja, jos osaa ostaa ja myydä oikealla hetkellä… Viime viikolla myytiin yksi Semper Augustuksen sipuli - se on erittäin kaunis ja arvokas lajike - ja maksuksi saatiin kuusi komeaa hevosta, kolme härkätynnyriä viiniä, tusina lampaita, kaksi tusinaa hopeapikareita ja Esaias van de Velden merimaisema!”

Sipuleiden arvo nousi painon mukaan kuin raaka-ainekaupassa. Mitä pidempään tulppaaninkasvattaja malttoi pitää sipuleita maassa, sitä suuremmaksi sipuli kasvoi ja sitä arvokkaampi se oli. Rikastuakseen piti malttaa odottaa kasvukauden verran. Usein sipulit myytiin niiden ollessa vielä maassa.

“Kerta kerran jälkeen olemme pelanneet uhkapeliä ja voittaneet… Emme ole enää aikoihin nähneet sipuleita, niistä on tullut abstrakti käsite. Ostamme sipuleita, joita emme ole nähneet ja jotka ovat vielä maksamatta, keinottelemme uusilla lajikkeilla toivoen niiden hinnan nousevan pilviin, laajennamme toimintaa ja siirrymme yhä isompiin kuvioihin. Sipuli on saatettu ostaa ja myydä kymmenen kertaa päivässä kenenkään näkemättä kauppatavaraa.”

Talouden spekuloinneista vitsaillaan nykyisin niin, että kun tavallinen taksikuski alkaa antaa sijoitusneuvoja, on aika vetäytyä. Näin näyttäisi olleen myös 1600-luvulla. Kun tavallinen rahvas alkoi ymmärtää, kuinka paljon yläluokat olivat valmiit maksamaan tulppaaninsipuleista, he huomasivat äkkirikastumisen mahdollisuuden. Syntyi tulppaanikuume, mikä johti markkinoiden ylikuumenemiseen.

Tulppaanikuumetta voi verrata vaikkapa 90-luvun alun it-huumaan. Ylimitoitettujen lupausten ja odotusten varassa tapahtuu arvonnousua. Ostohalukkuuden kasvaessa hinta nousee, kunnes lopulta kupla puhkeaa.

“Alkuvuodesta 1637 tulppaanimarkkinat romahtavat. Maassa vallitsevan hysterian säikäyttämänä Hollannin ylioikeus puuttuu asiaan, ja tuota pikaa kukkasipulit julistetaan arvottomiksi. Tuhansista ihmisistä tulee rutiköyhiä. He heittäytyvät kanaviin, he jättäytyvät hyväntekeväisyyslaitosten armoille, he katuvat katkerasti mielettömyyttään kaikissa maan kirkoissa.”

Tulppaanikuume kuulostaa niin uskomattomalta, että se voisi olla tarua. On jotain herkkää ja taianomaista siinä, että tuo talouden kupla pohjautui luontoon ja estetiikan kaipuuseen.

“Outo ajanjakso hukkuu historian hämärään, ajanjakso, joka on todisteena ihmisen ahneudesta ja kohtalon oikullisuudesta. Ja kuitenkin se kaikki kumpuaa kauneuden kaipuusta, intohimosta kukkiin, joiden elämä on vielä lyhyempi kuin niiden lumoihin joutuneiden ihmisten. Se seikka, että kaikkein arvokkaimmat kukat - näyttävimmät mutaatiot - ovat virustaudin aikaansaannosta, on kohtalon ivaa, joka paljastuu vasta myöhemmin tulevaisuudessa.”

Podetko sinä tulppaanikuumetta?

—-

Sitaatit: Deborah Moggach, Tulppaanikuume, WSOY 2000.

Maalaukset: Ambrosius Bosschaert I (Antwerpen 1573 - Den Haag 1621)