Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Aina on yhtä mukava saapua viikonloppuna Kuusirantaan ja huomata, mitä muutoksia on viikon aikana tapahtunut. Kesällä viikko on pitkä aika, joten muutokset ovat yleensä runsaita.

Kun pääsin talon eteen, katseeni tavoitti heti unikkorykelmän.

Papaver ‘Helen Elizabeth’ oli ryhtynyt kukkimaan ehkä hiukan aikaisemmin kuin viime vuonna.

Kerrotut vanhat idänunikot olivat jo alkaneet nuupahtaa. Niiden kukinta-aika on aika lyhyt.

Kun pikaisesti katsahdin penkkiin, näin vain nuo kaksi lajia siellä. Vasta jonkin ajan päästä silmiini osui jotain yllättävää. Siellähän olikin seassa yksinkertaista idänunikkoa. Muistelen, että viime vuonna ripottelin tuonne penkkiin siemeniä ja nyt ne siis olivat itäneet! Kunpa perennojen kasvattaminen siemenistä olisi aina näin helppoa!

Lisää oranssiin vivahtavaa punaista loisti atsaleamäessä, kun osa oli aloittanut kukinnan.

Olen odotellut sireenien kukintaa, kun kotona ne ovat kukkineet jo aikapäiviä sitten. Pari vuotta sitten unkarinsyreeni (Syringa josikaea) kukki jo kesäkuun puolivälissä, tänä vuonna sen kukinta on vasta nyt kesäkuun lopulla. Nuokkusyreeni (Syringa reflexa) ei ole vielä ehtinyt kukkaan, vaan nuokkuu vielä nuppuisena.

Siemenistä kasvattamani valkoinen lehtosinilatva kukki ensimmäisen kerran viime vuoden lokakuussa. Tänä vuonna se on parantanut reippaasti tahtiaan, kuten kuvasta näkyy. Jotain ihmeen herkkää tuossa kukassa on. Olen tavattoman ihastunut siihen.

Muutamat ruukut odottavat vielä kesäkukkia ja alla olevat ruukut lisäksi sijoituspaikkaa. Pidin niitä tuossa pöydällä ja yritin katselemalla löytää niille oikean paikan.

Ehkäpä se pian löytyy.

Lähdenkin heti maanantaina jälleen Kuusirantaan muutamaksi päiväksi, joten toivotan oikein leppoisaa kesäviikkoa kaikille!

Eräänä iltana yksinäinen telkkäneito istuskeli muutaman metrin päässä meistä grillatessamme. Miksi tuo arka lintu oli niin rohkea, ettei piitannut meistä ihmisistä lainkaan? Mietin, onko se pesinyt, ja nyt menettänyt poikasensa. Olen aikaisempina vuosina joutunut seuraamaan vesilintujen taisteluja lentokyvyttömien poikastensa puolesta, joita erilaiset nisäkkäät saalistavat. Tänä vuonna siellä on nähty ilveksiä, joten se voisi hyvinkin olla syynä linnun yksinäisyyteen.

Telkkä katseli veden ympäröimältä kiveltä puolelta toiselle. Ehkä ympäristö vaikutti turvalliselta, kun aivan rannalla istui iloinen lintu, joka houkuttelee muita luottavaisina lähelle.

Toukokuun puolivälissä hankimme pihalampeen kaloja, ruutanoita ja ahvenia. Niitä oli kaikkiaan ehkä satakunta. Pari viikkoa sitten pyörin lammen ympärillä ja katseeni etsi kaloja. Ei mitään! Yhtäkään kalaa ei näkynyt, vaikka tähystelin kuinka tarkkaan. Seuraavana päivänä seurasin tilannetta uudestaan. Ei vieläkään mitään.

Hiljainen oli lammikko, kunnes mies otti ja ravisteli lampeen aseteltuja havunoksia. Niiden alta pyrähteli esille arkoja pikkukaloja.

Ei näkynyt iloista uiskentelua. Kun ne huomasivat meidän liikkuvan lammen ympärillä, ne pyrähtivät kauemmas ja piiloon. Kaikesta huomasi, että ne olivat tosi säikkyjä. Teimme karkean arvion lukumäärästä ja niitä oli enää noin puolet entisestä. Suurimmat kalat olivat kadonneet. Mitä oli tapahtunut? Kadonneet kalat eivät olleet kuolleet lampeen. Silloinhan siellä olisi kellunut ruutanoita vatsa ylöspäin.

Naapurin isäntä tiesi informoida meitä. Pikku joessamme oli saukkoja, mikä oli uutta. Majavien majailu on ollut tiedossa, sillä niiden timpurinjälkiä on näkynyt aivan metsäpuutarhan liepeillä. Saukoista emme ole tienneet.

Saukolla on hauska latinankielinen nimi: Lutra lutra. Wikipedian mukaan se myös vaikuttaa aika vekkulilta kaverilta. Ne näet saattavat leikkisinä eläiminä vaikkapa laskea mäkeä lumipenkalta joen jäälle öisin. Tunnetaan myös tapauksia, joissa normaalisti ihmisarka, mutta seurallinen saukko on hakeutunut ihmisasunnoille, varsinkin jäätyään syystä tai toisesta yksin.

Todennäköisesti saukko oli käynyt pihalammella kalassa. Se saattaa olla syypää myös vesilintujen poikasten vuosittaiseen katoamiseen.

Kumpaa nyt sitten on hauskempi seurata, saukkoa vai ruutanoita? Saukko on Suomessa uhanalainen ja täysin rauhoitettu eläin. Ruutanoita sen sijaan riittää, ei tarvitse kuin hakea. Niin on meille luvattu. Mukavaa olisi seurata kumpaakin lajia ja vesilintuja myös, mutta ehkä se ei ole mahdollista.

Pian ruutanat rauhoittuivat ja siihen auttoi ranskanleipä. Kummasti ruoan heittäminen suun tuntumaan kesyttää! Juhannuksena ei tarvinnut kuin mennä lammen rannalle, niin kalat kiiruhtivat kerjuulle.

Tähän asti lammikossa on voinut seurata muun muassa vesiliskoja ja sammakoita. Silti kalat ovat tuoneet mukanaan aivan uutta hauskuutta, jota seurata siellä.

Kyllä, juhannuksena näin punaista.

Turvonneista palluroista silkkipaperin ohuet siivekkeet olivat tunkeutuneet hitaasti mutta järkähtämättä esille ja levittäytyneet täyteen mittaansa. Loistavina ne keräsivät yleisön katseet kuin vaativimmat diivat. “Teidän ihanuutenne!”, änkytin.

Mutta nimi on tylsä: idänunikko (Papaver orientale). Miksei se voisi olla palava unikko tai tuliunikko? Silmä ei oikein muuta kunnolla edes tavoittanut, kun tämä kirkui tulipunaisena pihassa etualalla.

Ja lisää heikäläisiä on tulossa, sillä pulleita, karvaisia nuppuja huojuu valtoimenaan pitkien varsien nokassa. Jotenkin olen näkevinäni alla olevan kuvan yksilöllä karvaiset korvalaput. Vai ovatko ne kuulokkeet?

Se ei silti ollut juhannuksen ainoa kaunokainen. Pienikin voi olla kaunista ja pienten punaisten sarjassa kaunein oli kaunokainen.

Ilahduttavasti löytyi ripaus muutakin punaa puutarhasta. Muuan alppiruusu (Rhododendron ’Nova Zembla’), jota tuolla aiemmin esittelin havuilla peitettynä, suvaitsi ensimmäistä kertaa avata muutaman melkeinpä rubiininpunaisen kukan.

Punainen väri kruunaa puutarhan. Kunpa useat punaiset kukkisivat yhtä aikaa: idänunikon lisäksi palava rakkaus, tulisalvia ja muutkin tulenhehkuiset kukat. Inkiväärin blogista bongasin vinkin,  että tulikellukka kukkii koko kesän, jos sen kuihtuneet kukinnot nyppii pois.

Otin heti vinkistä vaarin ja napsin niitä, ja yritän muistaa tehdä niin viikottain. Hieno juttu, jos sillä tavoin saa tulenpunaa puutarhaan koko kesäksi!

Nyt on luvattu hehkuvaa kesäviikkoa, ja sitä toivotan kaikille piipahtaville!

Näinköhän tänä juhannuksena kasvit loistavat tulipunaisina Kuusirannassa, kun viime viikonloppuna oli tämän näköistä?

Sain pienen juhannusrunon ystävältäni ja haluan nyt jakaa sen teidän kaikkien kanssa, jotka käväisette täällä.

Unelmia täynnä on kesäinen yö
vain airojen lapa vettä lyö
Ystävät, kuunnelkaa hiljaisuutta
siitä saatte voimaa, virtaa uutta.

Auringonpaistetta ja lämpimiä juhannusöitä kaikille,

toivottaa Kuusirannan emäntä

Yleensä lemmikeistä puhuttaessa viitataan kotieläimeen. Sen huomaa myös, kun googlaa sanan ‘lemmikit’. Ensimmäiseksi tarjoutuu juttua koirista tai kissoista. Pian osuu kuitenkin linkki Wikipediaan, jossa kerrotaan lemmikeistä näin: “Lemmikit (Myosotis) ovat lemmikkikasveihin (Boraginaceae) kuuluva kasvisuku. Suvussa on noin 50 lajia, ja vaikka niissä on eroja, useimpiin sopii sama yleiskuvaus: pieniä (halkaisija alle 1 cm, usein alle 5 mm) varsin litteitä viisiteräisiä vaaleansinisiä kukkia, jotka kasvavat karvaisissa varsissa “naama” ylöspäin ja kukkivat keväällä tai alkukesästä.”

Viikonloppuna Kuusirannassa aaltoili lemmikkimeri. Pienet siniset kukat paistattelivat päivää naama kohti aurinkoa.

Lemmikit tulivat aikanaan Kuusirantaan siemeninä. Puistolemmikki, Myosotis sylvatica ‘Blue Ball’ luki pussin kyljessä. Huis, huis, sinne vain heittelin siemenet menemään. Siemenet kiittivät, itivät ja kukkivat seuraavana kesänä.

Nyt lemmikkini leviävät sattumanvaraisesti. Suloiset siniset lemmikkipehkot ilahduttavat siellä täällä. Vaikka kukat ovat pieniä, niitä on niin paljon, että ne näkyvät kauas.

Ensimmäisen kerran jotkut lemmikit olivat muuntautuneet hempeän vaaleanpunaisiksi.

Hempeä ja tunteita herättävä on kukan nimikin, joka viittaa lemmen kukkaan, uskollisuuden ja ikuisen rakkauden symboliin. Aikanaan ihastuin kovasti lemmikin englantilaiseen nimeen forget-me-not ja vastaavaan ruotsiksi förgätmigej. Virossakin kukan nimi viittaa muistissa pitämiseen: meelespea, eli “pidä mielessä”.

Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilta löytyy lisää tarinaa lemmikeistä.

Älä unohda minua!

Lomaviikon aikana olivat monet tulppaanit olleet parhaassa kukassa enkä ehtinyt nähdä niitä. Onneksi tulppaanit ovat kuitenkin niin eriaikaisia, että monta kaunotarta kukoisti vielä parhaimmillaan viime viikonloppuna.

Mikähän tänä viikonloppuna kukoistaa siellä? Mikä sinulla kukoistaa juuri nyt?

Hyvää viikonloppua kaikille!

Haluan jättää tänne blogipäiväkirjaani muiston tämän päivän jäähyväisistä mieheni veljelle.

Jätän nyt hyvästi järvet,

niityt, metsät, merten rannat,

heitän hellästi ijäksi

valkamat, venot ja verkot;

olen tehnyt orjan työtä,

kainnut karjoja elämän,

kruunupääksi nyt palajan,

iloiseksi itsekseni… (Eino Leino)

…pokeria pelaamaan veljeni viereen.

Vastikään totesin eräässä yhteydessä, että metsäpuutarha on parhaimmillaan heinäkuun lopulla. Viikonloppuna lepuuttaessani silmiäni siellä aloin kuitenkin epäillä väitettäni. Olisiko paras aika sittenkin nyt? Vai onko niin, että kaikki vaikuttaa loistavalta nyt, kun tätä kaikkea on niin pitkään ja hartaasti odottanut. Vai olisiko peräti niin, että kesällä on aina paras aika puutarhassa, olkoon sitten kesä-, heinä- tai elokuu?

Kuljin ja katselin mieli leväten säihkyviä värejä. Keltainen anastaa tässä vaiheessa pääosan.

Kevätvuohenjuuret, kultatyräkit ja kullerot viihtyvät metsäpuutarhassa, ja ne laajentavat joka vuosi reviirejään. Ne loistavat kultaisina, pirteinä ja säteilevinä. Ja vaikka rentukat ja monet narsissit ovat jo kukkineet, mattimyöhäisiä oli vielä ilahduttamassa ihastelijaa.

Tässä vaiheessa muut värit ovat melkeinpä vain korostamassa keväänkeltaisen kirkkautta.

Ruusujuuri on kasvanut jo niin muhkeaksi palloksi, ettei vielä koskaan!

Kaikki tuntuu kasvavan aivan silmissä. Katsokaapa alla olevasta kuvasta, miten taikinamarja-aita on kasvanut somasti siitä, kun jouduimme leikkaamaan sen niin maata myöten, että melkein suurennuslasin kanssa sai etsiskellä oksannysää. Nyt sen lehdetkin ovat kolme kertaa suuremmat kuin normaalisti.

Tekisi mieli toppuutella kaikkia kasveja, että älkää nyt niin vauhdikkaasti kasvako ja kukkiko. Ei tässä mikään kiire ole! Teitä on odoteltu ja nyt olisi mukava nauttia katselemisestanne. Ottakaa ihan rauhallisesti vain! Slow life -henkeä vähän, kasvit!

Terveiset keväisestä Portugalista, jossa oli vastassa aivan mieletön kukkaloisto!

Jacarandat kukkivat parhaillaan. Siniset puut häikäisivät puistoissa, joissa saattoi astella pudonneiden sinisten terälehtien päällä.

Keväinen Portugalin pyrähdys oli hieno alku kesälle.

Hienoa oli myös palata sireeninkukkien Suomeen.

Mukavaa kesäkuun alkua kaikille!