Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Ohhoijaa! Ruukut meni nurin…

Taitaa olla lomatauon paikka!

Olen vihreä puutarhuri. Tiedättehän, sellainen, jolle asia on uusi ja joka vasta opettelee. Oikeastaan on aika erikoista kutsua aloittelijaa vihreäksi, kun asiansa osaavallakaan ei ole omaa väriä. Voihan sitä olla haka tai kyky mutta ei sininen tai oranssi.

Toivon joskus olevani viherpeukalo, sillä nyt peukalo on usein keskellä kämmentä.

Tiedetään vihreän värin rauhoittavan sisustuksessa. Se kai tiedetään myös sairaaloissa, joissa leikkaussalin henkilökunta pukeutuu vihreään. Mutta miten joku voi olla kateudesta vihreä tai niin sairas, että naama on aivan vihreä?

Vihreä on lempivärini ja metsäpuutarha on suuri, vihreä huoneeni, jota hiljalleen sisustan.

Havupuut humisevat turvallisen vihreinä vuoden ympäri. Ne ympäröivät vihreinä metsäpuutarhaa vaikka maassa olisi hanget ja jäät.

Ikivihreyden vuoksi varasin heti alkuvaiheessa puutarhaan tilaa havukasville. Olen myös ihastunut kasveihin, jotka säilyttävät vihreät lehtensä läpi vuoden. Alppiruusun tiesin ennestään ja myöhemmin keksin varjoyrttiin.

Huhtikuussa se ilahdutti heleän vihreänä heti lumien sulamisen jälkeen. Se on helppo kasvi, kun se ei vaadi minkäänlaista kevätsuojausta toisin kuin kuvassa havujen alla oleva alppiruusu.

Alun perin ajattelin metsäpuutarhaa perinne- ja luonnonkasvien kotipaikaksi. Mutta minkäs teet, kun mieli muuttuu. Tai ehkä se vain kehittyy? Olen nimittäin alkanut ihastua vihreäkukkaisiin kasveihin ja sellaisia ei kai oikein mitenkään voi pitää perinnekasveina.

Kaksi vuotta sitten kylvin kerrottukukkaista vihreää akileijaa ja uskon, että tänä kesänä se kukkii. Odotan sitä malttamattomana.

Näin keväällä tajuaa parhaiten, miten vihreä kuvastaa elinvoimaa. Olen miettinyt, onko oikeastaan kauniimpaa vihreää olemassakaan kuin koivujen vastapuhjenneet lehdet. Niiden vihreys on niin kirkasta, että silmät melkein kyyneltyvät.

Kesällä kaikenlaiset värit loistavat ja silloin vihreä vetäytyy taustaväriksi. Nyt se on kuitenkin ehdottomassa pääosassa.

Tämäkin hehkuu kesällä punaisena.

Ja tämä soma pallukka loistaa kesällä keltaisena.

Nyt olemme vihreässä aallossa kohti kesää! Vakuudeksi keräsin jo puutarhan satoa valkovuokkojen ja keltanarsissien viereltä, ruohosipulia vihersalaattiin.

Vehreän kesän makua!

Metsäpuutarhan pihalammen ympärillä alkaa hiljalleen näkyä pieniä kevään merkkejä. Oli mukava yllätys huomata, että sinne oli ilmaantunut suo-orvokkeja.

Rentukatkin aloittelevat kukintaansa varovasti. Sen kaikki kukkaset olivat kääntyneet aurinkoon päin. Taustalla loistaa pihapiirin ensimmäinen narsissi. Tuolla paikalla ei aikaisempina vuosina olekaan narsissi kukkinut, vain pelkkiä lehtiä on ollut näkyvissä. Toisaalta en muista myöskään istuttaneeni narsissia sinne. Ehkä se on tullut mullan mukana.

Tässä narsississa on oikea kunnon torvi.

Pieniä sammakoita hyppelehti lammen kivillä ja korsilla.

Lammelle tuli viikonloppuna myös muuta elämää. Mies kävi naapurin isännän kanssa hakemassa katiskallisen ruutanoita. Lauantaina katiskassa ei ollut yhden yhtä kalaa, mutta sunnuntaina se oli aivan täynnä. Vaikutti siis siltä, että joko ruutanoita on paljon tai ei ollenkaan.

Syy moiseen selvisi, kun seurasimme ruutanoiden menoa lammikossa.

Ne ovatkin laumasieluja! Kun ne laskettiin veteen, ne kerääntyivät uimaan parvessa. Siellä parvi lähti heti liitelemään hienoja ympyröitä ja kahdeksikkoja ja tutustui uuteen kotiinsa! Siitä päättelimme, että ne menevät iloisesti parvessa katiskaankin.

Altaaseen tuli myös muutama ahven. Ne eivät olleet lainkaan yhtä ihastuneita vaan hakeutuivat omiin oloihinsa nyhjöttämään.

Näin on sitten hankittu ihka ensimmäiset kotieläimet Kuusirantaan!

Tänään, Kukan päivänä, on sopiva ajankohta vilkaista Kuusirannan tilannetta viime viikonloppuna. Tosin raportti jää aika lyhyeksi…

Aikaisempien lisäksi kukassa oli vain yksi uusi lajike eli valkoinen krookus, jota hankin viime syksynä.

Onneksi edellisellä viikolla kukintansa aloittaneet olivat tehostaneet reippaasti toimintaansa. Niinpä orvosta kevätkurjenmiekasta oli tullut pikku rivi kurjenmiekkoja ja yhdestä vaivaisesta vuokosta oli kasvanut kokonainen valkovuokkopehko.

Muutamasta esikosta oli kasvanut julianesikkorivistö, joka loisti kauas muuten melko värittömässä ympäristössä.

Ensi viikolla taitaa sitten Lauran esikkokin (= Lauran arpajaisissa viime vuonna voitettu) olla jo kukassa. Kiva kun se on kotiutunut Kuusirantaan!

Iloista Kukan päivää kaikille!

Pari viikkoa sitten odottelin, että kotipihalla lainehtisi scillameri ja sitä se on nyt tehnyt reilun viikon.

Pian meri kuivuu, joten sitä ennen sinne piti pulahtaa.

Tällä hetkellä kotipihalla kukkivat kollaasissa näkyvät kasvit. Keskellä komeilee kukkakuppi, jonka sain äitienpäivälahjaksi.

Kupin mukana oli kortti: “Hyvää kukkakauppojen rahastuspäivää! t. Poikasi”.

Sitä samaa toivotan teille kaikille täällä käväiseville!

Kuuntelin viime viikolla jonain iltana radio Suomen luonto-ohjelmaa. Se keskittyi puutarha-asioihin, mutta ohjelman nimeä en muista. Puhetta oli kaikesta mielenkiintoisesta, muun muassa myyristä. Kuuntelin tarkkaavaisesti, olihan asia ajankohtainen.

Metsämyyrä on taitava kiipeilijä. Ne syövät havupuiden kasvusilmuja, joten niistä ei ole puutarhassa suoranaista haittaa, mutta uudessa istutetussa metsässä ne voivat olla harmillisia. Kannattaa muistaa, että nimenomaan metsämyyrä levittää myyräkuumetta.

Vesimyyrä tekee nimestään huolimatta tuhojaan maan alla. Se syö hedelmäpuiden ja perennojen juuria sekä kukkasipuleita. Kookkaan ja pitkähäntäisen vesimyyrän olemassaolon tunnistaa sen tekemistä epämääräisistä keoista.

Toinen kekoja tekevä otus on maamyyrä eli kontiainen. Se ei nimestään huolimatta ole myyrä vaan kuuluu hyönteissyöjiin. Se syö maan alla lieroja, toukkia ja etanoita. Se on puutarhalle harmiton eikä aiheuta tuhoja kasveille. Näin maallikkojärjellä ajatellen se saattaa olla jopa hyödyksi, kun se möyhentää maata ja pistelee etanat parempiin suihin. Ongelma on enemmän esteettinen, kun sen jäljiltä puutarhasta löytyy pyramidin mallisia kekoja.

Puutarhan pahin tuholainen on peltomyyrä. Se popsii talvella lumen suojassa hedelmäpuiden ja pensaiden kuoria sekä muita eläviä kasvinosia. Kymmensenttisen, ruskeanharmaan ja lyhythäntäisen peltomyyrän paljastaa kuivasta ruohosta syntyneet harjanteet.

Kuusirannassa tuhojaan teki viime talvena nimenomaan peltomyyrä, sillä sen jättämiä ruohokasoja löytyi joka puolelta. Sen tihutyöt eivät jääneet pelkästään pensaiden kuorten kaluamiseen vaan se oli lisäksi pistellyt huiviinsa röykkiöittäin maanpeitekasveja. En halunnut kuvata tuhottuja kasveja vaan käytän tässä viime kesän kuvia.

Haravoidessani huomasin ensimmäiseksi, että suikeroalpit lojuivat irrallisina kuivuneina myttyinä siellä täällä.

Pahan näköistä jälkeä oli jäänyt joistakin pikkutalvioista, joiden rönsyjen kasvamista pensashanhikkien alle olen vuoden jos toisenkin jo odotellut. Näyttäisi siltä, että odottelen vielä viidennenkin…

Haravoidessani eteenpäin piikkeihin jäi kiinni valtavat kasat hopeahärkkiä. Se oli kyllä harmittava takaisku, sillä olin odottanut, että tämä rivistö olisi tänä kesänä kasvanut yhdeksi kokonaisuudeksi. Nyt näyttäisi muutama pehko kadonneen kokonaan.

Edelleen haravan varressa notkuessani katselin vuorenkilpeä, joka ei koskaan varhain keväällä näytä parhaita puoliaan. Tällä kertaa se oli kuitenkin täysin lytyssä ja nääntyneen näköinen. Tarkistelin tilannetta lähemmin, ja eikös vain myyrä ollut syönyt ainakin kaksi kolmasosaa lehdistä poikki. Osa oli pieninä silppuina maassa.

Toisaalta ajattelin, että myyrä oli ratkaissut puolestani, miten vuorenkilpeä pitää tänä vuonna karsia.

Myyrävuodet tulevat kolmen vuoden sykleissä ja kannan pitäisi nyt romahtaa. Niinpä ensi talvena uudetkin kasvit saavat olla rauhassa.

Myyräntöitä voi torjua hankkimalla kissan tai rakentamalla pöllöille pesäpönttöjä. Erilaisia pönttöjä Kuusirannassa jo onkin, mutta pöllönpönttö puuttuu vielä. Täytynee pistää harkintaan ennen kuin seuraava myyrävuosi on edessä.

Miten sinä torjut myyräntöitä?

Sinivoittoinen on Kuusirannan varhaisin kevätkukkanäkymä: sinivuokkoja, idänsinililjoja ja kevätkurjenmiekkoja sekä lisänä vaalean sinipunertavaa julianesikkoa. Valkoisina täplinä kohoavat pienet lumikellot ja kukkapenkkiin salaperäisesti hivuttautuneet valkovuokot.

Sinertävä on myös tämä kaunis blogitunnustus, jonka sain Inkivääriltä. Se on ilo laittaa pysyvästi näkyville. Kiitos Inkivääri!

Tahdon jakaa tämän tunnustukseen tällä kertaa teille, jotka kävitte jättämässä rohkaisevan kommentin myyrien tuhotöistä:

Puutarhamarsu

Anun puutarha

Ritan huone

Arleenan sanomat

Sarin puutarhat

Kiitos! On kiva jatkaa tästä eteenpäin kanssanne!