Lapsena ollessani lähdimme joskus koko perhe metsään mustikkaan. Vanhemmilla oli mukanaan ämpärit ja meillä lapsilla mukit. Yleensä isä kyllästyi pian ja keskittyi katsomaan sieniä, mikä äitiä harmitti. Veljeni puolestaan keskittyi parkumaan, kun vähän väliä kompastuessaan muki meni nurin ja poimitut marjat hukkuivat varvikkoon. Minä tunnollisena puristin mukia tiukasti hyppysissäni, varoin askeleitani ja keräsin mukin täyteen. Kotona sain sitten syödä mustikoita maidon kanssa, mikä kuuluu varhaisimpiin makumuistoihini mansikkamaidon lisäksi.
Marjojen kaipuussa istutin Kuusirantaan kolme mustaherukkapensasta heti, kun metsä oli raivattu. Mielessäni ei silloin ollut marjojen terveellisyys vaan ainoastaan makumuistot. “Jospa minulla joskus on omasta takaa mustaherukkaa, jota voin maistella mielin määrin”, ajattelin.
Kaveriksi hankimme yhden punaherukan ja yhden karviaisen. Mustamarja-aronian vein kotoa, koska se ei viihtynyt ja vaikutti kituvalta. Tosin, ei se vieläkään mitenkään kukoista.
Heti kun metsä oli kaadettu, paikalle ilmestyivät ahomansikat.
Puutarhamansikoiden taimia saimme lähinaapuriltamme heti ensimmäisen kesän kasvimaahan. Ja vaikka Kuusirannan ympäristössä kasvaa runsaasti vadelmaa, niin viime vuonna istutimme lisäksi puutarhavadelmaa, maun vuoksi.
Pieneen mäkeen istutimme pensasmustikkaa, koska olin lukenut, että sen marjat ovat isot, mutta eivät sotke kaikkea siniseksi kuten metsämustikka, jota löytyy puutarhaamme ympäröivästä metsästä.
Olin myös ymmärtänyt, että pensasmustikasta saisi varsin helposti marjasatoa. Ja kaikkea kanssa! Vaikka niiden kasvuolosuhteet pitäisi olla suotuisat, ne ovat vain joskus tehneet muutaman hassun kukan. Marjoista ei ole ollut toivoakaan. Ilmeisesti linnut ovat sukkelina vieneet harvat marjat.
Viime aikoina olen alkanut kiinnostua maun lisäksi marjojen terveellisyydestä. Ne ovatkin varsinaisia positiivisuuspommeja elimistölle. Niissä on runsaasti fenolisia yhdisteitä sekä vitamiineja ja kuituja, mutta sen sijaan ei kaloreita eikä kolesterolia. Fenolisiin yhdisteisiin kuuluvat flavonolit ja ellagihappo ovat luonnon antioksidantteja, jotka todennäköisesti ehkäisevät sairauksia.
Metsämarjat ovat ravintomme parhaita antioksidantteja, mutta myös viljellyt marjat sisältävät runsaasti vitamiineja, kuituja ja fenolisia yhdisteitä.
Mustaherukka, karpalo, puolukka ja variksenmarja sisältävät enemmän flavonoleja kuin kuin sipuli, omena, tee tai kohtuullinen määrä punaviiniä, joita pidetään yleisesti hyvinä lähteinä. Myös marja-aroniassa ja tyrnissä on kohtalaisesti flavonoleja, joiden uskotaan suojaavan sydän- ja verisuonitaudeilta. Vadelmassa, mansikassa ja lakassa on puolestaan paljon ellagihappoa, mikä puolestaan saattaa pienentää riskiä sairastua syöpään.
Mustaherukassa, mansikassa, ruusunmarjassa, tyrnissä ja lakassa on runsaasti C-vitamiinia, joka on myös voimallinen antioksidantti. Monet marjat sisältävät enemmän C-vitamiinia kuin tavallisimmin käytetyt hedelmät ja vihannekset. Esimerkiksi mustaviinimarja ja pihlajanmarja päihittävät C-vitamiinipitoisuudessa muun muassa appelsiinin.
Parhaimmalta marjat maistuvat tuoreina ja silloin saa myös niiden fenoliset yhdisteet vähentämättöminä. Jos olet kiinnostunut tietämään lisää luonnonmarjoista tai vaikkapa löytämään ihania marjareseptejä, kannattaa poiketa Arktiset Aromit ry:n sivuille, josta löytyy runsaasti tietoa.
Tänään voin todeta, että oman aikani lapsilla oli kosketus metsään ja marjojen poimimiseen. Myöhemmillä ikäluokilla kosketus väheni, mutta nyt kun ympäristöarvot ja terveystietoisuus ovat nousseet pinnalle, saattaa olla että metsät ja marjanpoiminta nousevat uuteen arvoon.
Millaisia marjan maku- tai poimintamuistoja sinulla on?
Kuusirannan emäntä