Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Jo pari viikkoa ilahdutti soma kukkakimppu silmiäni heti aamusta. Kukkien värit säilyivät maljakossa päiväkausia kirkkaina ja ne kai jättivät päähäni pysyvän muistijäljen. Nimittäin, menin pitkästä aikaa kutomaan poppanaa ja kun tulin kotiin sen kanssa tajusin, että sen värit toistivat lähes täydellisesti pöydällä olevan kimpun värejä!

Kimppu on pöydällä edelleen, nyt jo vähän nuupahtaneena, mikä on ymmärrettävää reilun kolmen viikon jälkeen. Tämän kestävän kimpun sain tyttäreltä (keneltäpä muulta) yhtenä tiettynä sydäntalven päivänä. Viime vuonna vastaavana päivänä saamani kimpun esittelin aikaisemmin täällä.

—

Kuusirannassa kasasin vanhoja, vajaita siemenpusseja yhteen kasaan, jotta näkisin tilanteen. Niitä löytyi sieltä täältä enemmän kuin odotin ja totesin miehelle, että olisi ehkä fiksumpaa, jos ne olisivat kaikki samassa paikassa jossain laatikossa. Saman tien mies lähti hakemaan puista viinipullolaatikkoa, jonne ryhdyin sovittelemaan pussukoita.

Tiesittekö muuten, että siemenpussi on saman levyinen kuin viinipullo? Näin on.

Yhdessä suunnittelimme laatikkoa uuteen uskoon ja hän ryhtyi nakertamaan sitä. Tästä versiosta puuttuu vielä kansi. Kuvaan sen tänne vielä sitten, kun mies luovuttaa sen minulle maalausta varten ja kun olen työni tehnyt.

Koska pusseja tuntui olevan riittämiin, ajattelin, että tänä keväänä ei siemeniä tarvitse juurikaan ostella. Vain pakolliset kasvimaalle tulevat ja piiankieli.

Kasvimaalla ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa iisoppia. Koska sitä oli tarjolla Isoäidin kasveissa, mietin että eihän kukaan yhtä pussia tilaa, joten tilasin saman tien muutaman muun. Mutta vain muutaman! Ja kaupasta ostin vain yhtä unikkoa…

Tästä se lähtee ja näillä mennään!

Kun tänään aamulla katsoin ulos, mietin, eikö tämä koskaan lopu. Puut olivat taas valkoisen uuden lumen peitossa. Sitten muistui mieleen vanha sanonta, että uusi lumi on vanhan surma. Koska vanha kansa on viisas kansa, uskon siihen.

Uskon vahvistukseksi laitan vielä muutaman kesäkuvan.

Huumaava kesä alkaa kultatyräkillä…

…ja jatkuu juhannusruusuilla.

Keskikesä punastuu pioneilla…

…sukeltaa ukonkellon siniseen…

…ja siitä lummelampeen.

Loppukesä hekumoi ruusuilla…

…ja kaikenlaisena, aina yhtä ihanasti!

Sydämelliset kiitokset kaikille teille, jotka lähditte käräjille kanssani! Siitä on ollut suuri apu mielialalle, kun odottelee isottelevan talven taipumista vesiä valuviksi noroiksi.

Vanhojen kuvien selailu vie puutarhaprojektin alkuaikoihin, mutta myös tuleviin aikoihin.

Vuonna 2002 mies rakensi pihalammikon. Sitä varten jouduttiin kaivamaan maata pois ja se kasattiin lammikon taakse. Sinne oli jo aiemmin kasattu kantoja ja muuta metsäjätettä. Tuleva puutarha oli aika hurjan näköinen tuolloin eikä edes uusi lammikko paljon ilmettä parantanut.

Seuraavana kesänä alkoi jätemäen muokkaus uuteen muotoon.

Kävimme miehen kanssa mäellä käräjiä. Hänen mielestään riitti, kun sinne nousi yksi polku, mutta minun mielestäni polkuja piti olla kaksi. Tuumasin, että yksipolkuisena se olisi kuin viiksekäs mies ilman toista viikseä!

Elokuussa 2003 mäki oli saanut muotonsa ja rakennelmansa. Sen korkeimmalla kohdalla on käräjäkivet.

Syksyllä laitettiin istutukset paikalleen; kääpiövuorimäntyjä, pensashanhikkeja, ruusuja sekä alppiruusuja ja korallikanukoita. Kuten aina, kasvit näyttävät aluksi kovin pieniltä ja vaatimattomilta.

Parin vuoden päästä käräjäkiviä ei enää päässyt kuvaamaan kasvien takaa ja toinen poluistakin alkaa piiloutua kasvien alle.

—-

Haastan teidät - kaikki vierailijat - nyt siirtymään toiselle polulle! Noustaan sitä pitkin ylös käräjäkiville.

Ja nyt kun saavuimme perille, voisimme istua käräjät. Sopiiko? Nyt olisi nimittäin puutarha- ja pihaihmisille sekä ylipäätään kesäihmisille varattu aika käräjöidä aiheesta tuomio tappotalvelle!

Ehdotan, että tappotalven aiheuttamien henkisten kärsimysten (=värien puute, kylmyys, puutarhan tyhjäkäynti, odottamisen tuska) lievittämiseksi jokainen tekee seuraavaksi todellisen kesäpostauksen, jossa on itselle mieluisia puutarhakuvia tai -tekstejä.

Jos lähdet mukaan tappotalven tuomiolle, laita kommentti blogiini, niin osaan tulla lievittämään henkisiä kärsimyksiäni siellä!

Itselleni yksi mieluisista kesäkuvista on katsoa käräjäkiviltä alas puutarhaan.

Tule sinäkin virtuaalikäräjille!

Kun tuossa aikaisemmin oli puhetta yllätyksistä, niin sellaisia todella silloin tällöin ilmestyy  ilahduttamaan puutarhassa. Yksi syy voi olla se, että sinne on siirretty jonkin verran kasveja vanhoista puutarhoista ja niiden mukana oleva multa saattaa sisältää yllätysten siemeniä.

Toissa kesänä ilmestyi kaksi minulle entuudestaan tuntematonta kasvia. Tummatulikukka tunnistettiin silloin täällä blogistaniassa. Se on kauniin keltainen ja siirsin sen viime kesänä loistamaan paremmalle paikalle.

Sitten ilmestyi sydänkulmaan joku outo kasvi, jossa on voimakas lehdistö. Se kasvoi kasvamistaan ja hätäilin jo, mikä lie ruttojuuri ja kiikutin sen rupusakin nurkkaan piiloon ja unohdin sen sinne.

Siellä kurjassa nurkkauksessaan tämä sitten ryhtyi viime kesänä tekemään kukkia. Oli melkoinen yllätys nähdä suuren lehtiruusukkeen keskeltä nousevat sirot purppuran väriset kukat.

Vähitellen pienet kukkavanat kasvoivat huomiota herättävästi ja kukkia ilmestyi aina uusiin “kerroksiin”.

Lopulta armahdin sen ja siirsin sen pihan perältä muiden samaan aikaan kukkivien joukkoon. Nyt nuo kaksi yllättäjää paistattelevat päivää vierekkäin.

Olen aikaisemminkin kummastellut tätä kasvia täällä, mutta vielä ei ole selvinnyt, mikä se on. Jos joku täällä piipahtava asiantuntija tunnistaa sen, niin olisin tosi kiitollinen tiedosta!

Ihan ensi alkuun laitan tähän kuvan edellisessä postauksessa olleen lumitaideteoksen pohjista, eli miehen tekemistä perennojen tukikehikoista.

Talvella 2008 haaveilin rantakukasta, kärhöistä ja uusista pioneista, ja jotain myöhemmin hankinkin.

Pioneita tosin tuli ostettua vain yksi juurakko (’Celebrity’) marketin alesta. Lisäksi siirsin kaksi vanhaa kukkimatonta pionia toiseen paikkaan ottamaan kukkimisen mallia.

Toteutin rantakukkahaaveeni ja se näyttää viihtyvän hyvin puron varrella. Kasvi kukkii elokuun puolivälistä syyskuun loppupuolelle saakka, joten se antaa kivasti lisäväriä keltapainotteiseen syksypuutarhaan.

Puutarhastani puuttui pitkään särkynyt sydän. Se kaihersi mieltäni, se kun kuului puutarhani henkeen ja sielunmaisemaani. Keväällä 2008 sitten ostin messuilta neljä tainta kympillä, kaksi valkoista ja kaksi punaista. Sittemmin kävi ilmi, että ne olivatkin kaikki valkoisia.

Mies hankki jalokärhön ja tapansa mukaan hävitti saman tien nimilapun, joten en pysty sitä esittelemään nimeltä. Hän rakensi sille heti säleikön, mutta eipä se vielä samana kesänä korkealle kiivennyt. Viime kesänä tilanne oli jo toinen.

Kärhö on kerrassaan ihastuttava ja miehen kanssa valitsimme sen huutoäänestyksellä VUODEN KUKAKSI! Siinä on pehmeän samettipintaiset viinin/luumunpunaiset kukat ja se kukkii ahkerasti heinäkuun puolivälistä alkaen syyskuun puoliväliin saakka.

Samana vuonna tuli hankittua muutama muukin suosikkikasvi. Yksi ehdoton on hopeatäpläpeippi, joka kukkii kesäkuun alussa yhdessä tulppaanien kanssa.

Toinen ihailemani perenna on pieni kaunokainen. Se tekee ensimmäisen kukkansa juhannuksen aikoihin, ja sen jälkeen kasvaa ja kukkii pitkälle lokakuuhun asti!

Ostin myös erilaisia perennansiemeniä ja kylvin niitä samanlaisella menestyksellä kuin aikaisemminkin, eli vain idänunikko on toistaiseksi kukkinut.

Mutta sehän tässä puutarhailussa on hauskaa, että koskaan ei voi tietää, mitä seuraavana kesänä putkahtaa esille!

Yllätyksiä odotellessa, hyvää sydäntalvea kaikille täällä piipahtaville!

Tänä talvena lumi on vapaasti taiteillut puutarhassa.

Valokuvatorstain haasteena “Lumi”.

Muistelut ja muistiinpanot jatkuvat.

Varastoihini oli kerääntynyt joitakin perennojen siemeniä. Ymmärtämättä kunnolla, mitä niille pitäisi tehdä, tein jotain. Muistan, että kylvin niitä purkkeihin ja kun mitään ei tapahtunut, tyhjensin purkit kukkapenkkeihin. Joitain siemeniä kylvin suoraan penkkiin.

Kuten ennenkin, en muista, mitä meni minnekin. Kaikeksi onneksi jokunen on tähän mennessä selvinnyt.

Lehtosinilatva nousi heti seuraavana kesänä. Silloin se näytti herttaisen alba-kukkaisen yksilönsä ja viime kesänä lisäksi kaksi sinikukkaista yksilöä. Pidän tämän kasvin lehtien muodosta ja niiden virkeästä vihreästä väristä. Lisäksi kukat ovat herkän kauniit. Se on siis kaiken kaikkiaan täydellinen kasvi meikäläiselle.

Muistan, että myskimalvan siemenet itivät jo samana syksynä ja siirsin pikkuruiset taimet kukkapenkkiin. Alue tuli täysin myllättyä seuraavana vuonna (=sydänkulman teko) ja olin lähes varma, että kasvi katosi siinä rytäkässä. Siksi olikin iloinen yllätys viime kesänä, kun jalopähkämöiden välistä puski esille muutama myskimalvan kukka.

Myös unelmatädykkeestä tuli pienet alut, jotka siirsin penkkiin, mutta ne katosivat sen siliän tien.

Japaninakileijan (Aquilegia flabellata ‘Blackcurrant Ice’) siemenet niuhottivat eivätkä suostuneet yhteistyöhön. Tyhjensin multaiset purkit äärimmäiseen rupusakin nurkkaan häpeämään. Viime kesänä siellä sitten nolosteli pari pientä kukkaa.

Monia muitakin kylvöjä yritin, mutta kaikkia epäonnistumisia en sentään kehtaa täällä paljastaa…

Olen odotellut, milloin jouluaika loppuu tässä talossa. Se on nimittäin kestänyt ja kestänyt. Jaa miksi? Punaisen amarylliksen vuoksi!

Mies nimittäin osti minulle jouluksi nuppuisen, neljän amarylliksen korin. Ilahduin tietenkin, vaikka mietin, milloin ne mahtavat kukkia. Ensimmäiset kukat putkahtivat vasta vuodenvaihteen aikoihin, kun itse asiassa jo odottelin innokkaasti joulun poissiivoamista.

Loistavan punaisena hehkuivat ensimmäisen kukkavanan liljat ja vähitellen muutkin kolme. Lopulta siinä oli niin kamala tungos, että ne veivät kaiken huomion kaikesta.

Tammikuun lopulla haaveilin täyttä päätä keväisistä väreistä, mutta amaryllis ei päästänyt irti joulunpunaisesta, vaan puski sipuleistaan ulos kolme uutta kukkavanaa. Jotka olivat entistäkin pidempiä…

Lopuksi työntyi vielä neljäskin. Tässä se on tänään kuvattuna, ja elämme siis helmikuun puoltaväliä!

Ajattelin nyt sanoa miehelle, että jos vielä aikoo ilahduttaa minua joulunpunaisella amarylliksellä, niin hankkii sen sitten hyvissä ajoin marraskuussa alkupuolella, ettei joulu veny ystävänpäivään asti…

No, nyt kun jouluaika vihdoin näyttäisi päättyvän, hankin itselleni kimpun tulppaaneja. Ihanaa katsella vaihteeksi jotain vaaleaa!

Näiden kukkien kanssa haluan toivottaa kaikille täällä piipahtaville

Hyvää ystävänpäivää!

Vihreä-musta -haasteeseen on puutarhaihmisen ihan pakko osallistua.

Yritin eräänä kesäisenä korentopäivänä pysäyttää kamerani muistiin sinistä metallinhohtoista sudenkorentoa, mutta tuo lentäjä (ilmeisesti neitokorento) suhahteli ohi niin vikkelästi, että toiveeksi se jäi. Kuvat lopulta esittävät lähinnä vain joen kasvillisuutta.

Yksi korento sentään pysähtyi lähilehdelle, mutta se näyttää paljon vaatimattomammalta kuin sininen suhahtelija.

Lisää vihreää ja mustaa Periferiassa vaikuttavalla Inkiväärillä.

Viikonloppuna palauttelin puutarha-asioita mieleen vanhojen postausten avulla. Pari vuotta sitten mietin, miltä kesän 2007 istutukset näyttäisivät kukassa.

Nyt olen nähnyt sen, mikä nähtävissä on. Lupiini ‘Red Rum’ ja tarhajuoru jäivät haaveeksi, sillä ne katosivat jäljettömiin saman tien. Viime talven aikana katosivat lisäksi kaukasiantörmäkukka, tarhapioni ‘Rubra Plena’ ja viiniköynnös.

Epävarmoilta ovat lisäksi näyttäneet tarhakurjenmiekka ‘White Knight’ ja nukkapähkämö, joka selvästi kärsi 2008 sateisesta kesästä. Kurjenmiekan siirsin viime syksynä uuteen paikkaan, joten on mielenkiintoista nähdä, pitääkö se siitä.

Jo useampaan kertaan siirretty humalan taimi, jonka sain lähes 30 vuotta sitten anopiltani, siirrettiin Kuusirantaan. Sen kaveriksi hankimme kolme ostotainta. Kaikki ostotaimet ovat kadonneet, mutta vanha ja sitkeä on jälleen kerran tyytynyt kohtaloonsa ja kasvaa nätisti.

“Kävyt” koristivat sitä elokuussa.

Jalopioni ‘Festiva Maxima’ näytti ensimmäisenä kesänään vähän surkealta. Levitin sen alle syksyllä koivuntuhkaa ajatuksena ‘käy miten käy’. Kävikin ihan hyvin ja viime kesänä se teki kolme kaunista kukkaa.

Rönsytiarellan istutin sellaiseen paikkaan, jossa luulisi, ettei mikään kasvi voi viihtyä. Tämä kuitenkin asettui siihen hyvin ja leviää jo kovasti.

Toinen vuonna 2007 hankituista kasveista, joka vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä, on idänunikko ‘Helen Elizabeth’.

Kesällä 2007 aloin myös haaveilla pienestä yrttimaasta. Aloittelin loppukesällä sen tekemistä ja istutin sinne laventelia, mäkimeiramia, ruohosipulia, timjamia ja viherminttua.

Sittemmin olen joutunut laajentamaan aluetta, sillä yrtit kasvavatkin suuremmiksi kuin olin kuvitellut. Vihermintun olen jopa siirtänyt yrttipenkistä kokonaan pois, kun se levisi niin tolkuttomasti.

Laajennetussa penkissä on etualalla siemenistä kasvatettua ryytisalviaa ja sen vieressä vasemmalla sitruunamelissaa.

Näitä on kertakaikkiaan ihana käydä haistelemassa! Tässä vielä supertuoksujan, mäkimeiramin, kukintaa alkusyksyllä. Eli tuoksun lisäksi se on vielä nättikin.

Katsotaanpa vielä minne siirsin vihermintun.

Se on täällä, pienen mustaherukkapuun vierellä!

Joitakin vuosia sitten siivotessani mustaherukkapensaiden alustaa sieltä tarttui käteeni oksa, jossa oli pieniä juurenalkuja. Pistin oksan tuohon ja sehän alkoikin kasvaa. Olen vuosittain leikannut alimpia oksia pois. Nyt se muistuttaa jo hieman puuta.

Siihen tulee vuosittain somasti muutama marja, vaikkei siinä ole oikein oksiakaan. Koska marjat ovat selvästi näkyvillä, linnut ovat ehtineet niihin käsiksi ennen minua.

Viime kesänä ehdin minä ensin!