Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin

Syksyinen iltahämärä on laskeutunut metsäpuutarhan kotitielle. Minne johtaa tie?

Se vie tänne. Tule käymään, tervetuloa!

Jotkut ehkä ovat ihmetelleet tätä blogin hiljaiseloa. En ole kuitenkaan jättämässä kirjoittelua, puutarhuroinnista puhumattakaan. Mutta bloggaamisen täällä ajatukseni.netissä todennäköisesti lopetan tähän.

Kirjoitustahtini hidastui jo keväällä, kun kuvatila alkoi lähestyä täyttä. Ajatukseni.netissä on tosi pieni kuvatila, mikä tuli minulle yllätyksenä. Etsiskelin sitten paikkaa, jonne tallentaisin kuvia, jotka lataisin tänne. Kuinka sitten satuinkin mennä tutkimaan Flickr:iä. Jonkin verran sitten käytinkin sitä, mutta kuvien säilyttäminen jossain muualla kuin blogin omassa kuva-arkistossa ei ole minun juttuni. Siinä on ylimääräinen työvaihe, joka hidastaa harrastusta. Kaiken lisäksi sieltäkin tuli jo aika pian viestiä, että kuvia on jo niin monta, että pitäisi alkaa ostaa lisätilaa. No sehän ei tietysti innostanut, kun ei innosta koko kuvien kierrättäminenkään ulkoisen varaston kautta blogiin.

Toinen ongelma ajatukseni.net:ssä on roskakommentit, joita tulee säännöllisesti ja olen väsynyt poistelemaan niitä.

Olenkin päättänyt siirtyä bloggeriin, mutta ilmoittelen sitten kun muutto on ajankohtainen. Toivon vain, että silloin on vielä lukijoita.

—-

Viime viikonloppuna Kuusirannassa teimme syksyisiä töitä pienen apulaiseni kanssa. Jotkut ehkä muistavatkin, miten yli kolme vuotta sitten odottelimme Vellistä (tyttärenpoikaani). Aika on kulunut nopeasti, ja nyt hän teki kanssani jo niinkin vaativaa työtä kuin kasvien alasleikkaamista. Hiukan sekatöörit painoivat pienissä käsissä, mutta se teki työstä entistäkin tärkeämmän.

Hyviä syyssäitä puutarhailulle ja kaunista alkusyksyä kaikille!

Kärhöt kutkuttavat! Portilla niitä on kummallakin puolella. Ville de Lyon kasvoi pituutta niin, että pelkäsin niiden lopulta unohtavan kukkia. Muistivat sentään vihdoin!

Kuvaamaan en kuitenkaan yllä niin korkealle, missä runsain kukkameri on.

Rouge Cardinal on onneksi pysytellyt matalammalla, sillä sille varattu ristikko ei ole olisi riittänyt korkealle kiipeävälle.

Kukat ovat tosi isot! Eikö ole aika hieno väriyhdistelmä tuo vanhan puun harmaa ja purppuranpunainen?

Keväällä haaveilin täällä valkoisesta kärhöstä. Menin sitten kärhökauppaan ja ostin Madame le Coultren. Mies teki sille oivan kotipaikan toiveitteni mukaisesti vanhoista heinäseipäistä. Jalo madame on kuitenkin pysytellyt varsin vaatimattomana.

Onneksi kylvin vähän ruusupapua sen rinnalle, niin ei uuden tukitelineen tarvitse olla täysin toimeton.

Jalo madame on täällä ylhäällä pikku polun luona (kuvassa jää vasemmalle). Alueesta kirjoitin muun muassa täällä.

Kesä on ollut kuiva. Kuusirannassa ei ole satanut kunnolla moneen viikkoon, minkä voi ehkä aistia kuvasta. Se on alue, jonka ukkosrintamatkin yleensä kiertävät ja vettä tulee yleensä vain vähän rintaman reunamilta. Kuivuus on todennäköisesti vaikuttanut niin, ettei uusi kärhö ole jaksanut kukoistaa. Mutta silti, tai ehkä siksi, kesä on ollut ihana! Alavammilla paikoilla kuivuus ei ole päässyt puutarhaa haittaamaan, sillä pikku joki nostaa kosteuden aina aamuyöllä korkeaksi. Kukat ovat kukoistaneet melkein läkähdyksiin runsaassa auringossa ja kasteessa.

Lammikossa on vesi kuitenkin laskenut alemmas kuin koskaan ja pelkään, että kalat ovat pian kuivalla maalla. No, ehkä elokuu tuo helpotuksen siihen…

Leppoisaa elokuun alkua kaikille!

On pakottava tarve surkealla mokkulayhteydellä laittaa samantien kaikille nähtäväksi jotain hienoa täältä metsästä.

Nymphaea ‘James Brydon’ koreilee täällä!

Ihanaa kesäiltaa kaikille!

Heinäkuun alun taulussa tarhakurjenmiekat kukkivat näyttävästi.

Viikkoa myöhemmin niiden kukinta oli melkein kokonaan ohi.

Vähän piilossa kukkivat hennot, tummat unikot.

Hyvää heinäkuun jatkoa kaikille!

Pionien paras aika ajoittui tällä kertaa heinäkuun ensimmäiselle viikolle. Tänä kesänä ehkä viikkoa aikaisemmaksi kuin muina kesinä, mikä saattaa johtua lämpimästä kesäkuusta.

Vanhat punaiset pionit tulevat aina vain muhkeammiksi. Ne eivät tuoksu lainkaan.

Näiden punaisten ihanuuksien nimeä en tiedä, sillä juurakot kulkeutuivat minulle eräänä syksynä multapaakkuina yhdeltä vanhalta siirtolapuutarhapihalta. Uusi omistaja halusi tehdä kokonaan uuden pihan ja hävitti kaikki vanhat kasvit. Sain nämä pionit pelastettua muutaman muun kasvin mukana. Kolme juurakkoa olen saanut kukkimaan, mutta kolme on edelleen kukkimatta monien vuosienkin jälkeen.

Festiva Maximan ostin vuonna 2007 ja seuraavana vuonna se oli kovin kärsivän näköinen. Olin jo varma, että se menehtyy. Syksyllä 2008 sirottelin tuhkaa sen juurelle ja ympäristöön ajatuksenani “tuli mitä tuli”. Seuraavana kesänä se kukki ensimmäisen kerran ja sen jälkeen se on kasvanut vahvemmaksi ja kukkinut runsaammin.

Tänä kesänä siinä oli niin monta kukkaa, että tunsin niiden tuoksun jo kaukana pihalla. Tänä kesänä olen muutenkin tuntenut häivähdyksiä tuoksuvasta puutarhasta.

Kesäkuun loppupuolella katselin jännittyneenä yhden pionin nuppuja.

Ostin juurakon marketin hyllyltä vuonna 2009. Pussissa luki Celebrity ja siinä oli kuva jännästä punavalkoisesta kukasta. Viime viikonloppuna kukat puhkesivat esille. Mikä Celebrity tämä muka on! Eikö tämä ole Bowl of Beauty?

Sinänsä ei haittaa, että lajike on eri kuin olin odottanut. Bowl of Beauty on nimittäin ollut yhtenä hankintalistallani. Mutta yhä useammin joudun ihmettelemään, miten usein sitä ostaessaan saa jotain ihan muuta kuin mitä nimilapussa tai kuitissa lukee.

Onni kuitenkin, että nyt tuli sellainen pioni, jota minulla ei ollut ennestään. Kaikki pionithan ovat ihania!

Kesä on kiireistä aikaa, tekemistä ja menemistä riittää! Laitankin tähän väliin pikaisesti muutaman kuvan Linnanmäen retkeltämme. Ensimmäinen kuva on otettu junasta, joka kiertää aluetta ja josta on kivat näkymät joka paikkaan.

Ihana lapsenlapseni on nyt kolmivuotias ja hän sai oman minirannekkeen. Sitä vilauttamalla pääsi moniin kivoihin laitteisiin ja mumski pääsi kaveriksi mukaan useimpiin. Sitten reipas kullanmuruni halusi mennä Lintsin vesisäiliötä kiertävään junaan ja sinne ei päässyt “holhooja” mukaan. No eipä mitä, tämä meni reippaasti yksin… ja sen jälkeen kuusi kertaa uudelleen. Oli löytynyt Lintsin paras laite junista tykkäävälle naperolle :)

Ihastelin Lintsin kukkaistutuksia, jotka oli harkittu huolella.

Tämä riikinkukko oli yksi upeimpia.

Löytyi myös vähän rouheampia kätten jälkiä.

Voiko Lintsillä ottaa noinkin rennosti?

Tuulimylly näytti niin kutsuvalta, että oli pakko käydä vilkaisemassa sitä. Sinne oli kerätty nostalgisia kuvia Linnanmäellä vuosikymmenien aikana esiintyneistä tähdistä.

Linnanmäellä aika kuluu ja lapsen iloa on ihana seurata. Jotain nykylintsistä kuitenkin puuttuu. Osa siitä tunnelmasta, minkä ennen aisti, ei enää ole. Teknotehokkuus on vallannut alueen ja tullut vanhojen tuoksujen ja äänien tilalle. Onneksi sentään wanha vuoristorata on kuten ennen! Ei tarvitse kuin mennä lähistölle seisomaan, kun voi haistaa rakenteiden vanhojen puiden tuoksun. Se on aitoa Lintsiä!

Juhannusaattona kuvasin elävää tauluani sateiden välissä.

On oikeastaan jännä huomata, että nyt kun kukkapenkki onkin taulu, sitä katselee toisenlaisin silmin. Huomaan herkemmin, mikä voisi olla toisin, jotta eri kohdat, muodot ja värit, tulisivat paremmin esille. Tekisikin jatkuvasti mieli mennä tekemään pieniä korjauksia, mutta kun on niin paljon tehtävää muuallakin, niin se on pakko jättää myöhemmäksi. Ja hyvä niin. Voi olla, että elävä taulu vähän kärsisi jatkuvasta korjailusta.

Yksityiskohdat eivät näy näin isossa taulussa. Niinpä ajattelin laittaa tähän yhden lähikuvan. Nimittäin melkein kaikki atsaleoiden nuput ovat auenneet. Ne ovat mainioita väriläiskiä, kun taulua pääsee katsomaan lähempää.

Taulun oikeanpuoleinen kehys on alkanut kasvaa reippaammin, mutta on ihan selvää, että tänä kesänä se ei vielä ole sellainen kuin sen ajattelin. Mutta kiva nähdä, miltä taulu seuraavalla kerralla näyttää ja ovatko kehykset päässeet kasvun vauhtiin.

Kesäkuun taidekuva tulee vasta nyt. Syy on tietysti juhannus, mihin tämä kuva sopii mielestäni kuin kuu taivaalle. Meillä suomalaisilla kun juuri juhannuksena palautuu mieliin kansanomainen taikausko ja mystiikka. Eihän siitä niin kauan ole, kun kotitontuille laitettiin tarjolle ruokaa, että pysyvät hyvällä tuulella, eivätkä ala tehdä pahoja tekoja.

Kuvassa Ängsälvor on taianomainen tunnelma ja se tihkuu mystiikkaa. Siinä lienee keijujen, haltijattarien ja metsänneitojen salaperäinen tilaisuus yöttömänä yönä. Silloin he päästävät irti alkukantaisen mielen ja vapaan liikkeen. Tuollainen tanssi ja liikehdintä saattaa noitua katselijan ja etenkin varomattomat miehet.

Taiteilija on ruotsalainen taidemaalari Nils Blommér (12.6.1816-1.2.1853). Hän oli luontomystikko, ja uskoi, että luonnolla oli sielu. Hänen teoksissaan sitä symbolisoivat erilaiset myyttiset satuolennot kuten keijukaiset ja nymfit.

Nils Blommérin tarina päättyi surullisesti, kun hän kuoli keuhkokuumeeseen vain kolme viikkoa sen jälkeen, kun oli mennyt naimisiin suomalaisen taidemaalarin ja entisen oppilaansa, Edla Gustava Janssonin kanssa.

Silti tällä kuvalla toivotan TAIANOMAISEN HIENOA JUHANNUSTA KAIKILLE!

Laitan nyt vain pikaisesti menneen viikonlopun kuvan elävästä taulustani.

Kehykset eivät oikein meinaa kasvaa. Etenkin tuo vasemmanpuoleinen, josta lohkaisin palan oikealle, on suuttunut. Voi olla, että tänä kesänä eivät kehykset vielä ole sitä, mitä ne mielessäni ovat. Mutta tätähän tämä puutarhurin elämä on. Odottelua, odottelua - vuodesta toiseen. Ei ole lyhytpinnaisen tai äkkinäisen harrastus, ei!

Tässä vielä yksityiskohta taulusta.